Siirry sisältöön

Tukiviesti on Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lehti

Tukiviesti

Tukiviesti puolustaa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia ja osallisuutta. Lehti toimii tukea tarvitsevien ihmisten perheille ja lähi-ihmisille tiedonlähteenä ja väylänä vertaisyhteisöön.

Tukiviesti-lehti syntyi vuonna 1971 lievittämään tiedon paitsiota, jossa kehitysvammaisten ihmisten perheet ja läheiset elivät. Kokonaan verkkojulkaisuksi lehti siirtyy vuoden 2024 lopulla. Vanhoja Tukiviestejä löydät sähköisinä näköisversioina Lukusali(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)-palvelusta ja Issuu-palvelusta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Nostamme puheenaiheita, vaikutamme ja annamme välineitä vaikuttamiseen. Vammaisten ihmisten ja heidän perheidensä kokemukset ja tarinat ovat tärkeä osa lehteä. Lisäksi jaamme tietoa muuttuvasta lainsäädännöstä ja palvelujärjestelmästä. Lehteä lukevat myös alan ammattilaiset.

Tukiviesti kutsuu mukaan. Se tarjoaa myös tuhdin ajankohtaispaketin Kehitysvammaisten Tukiliiton ja sen jäsenyhdistysten toiminnasta.

Toimituksen yhteystiedot

Tukiviestin tekijöihin saat yhteyden lomakkeella, sähköpostitse tai soittamalla.

Ota yhteyttä