Teema Aktiivinen arki
Aktiivinen arki edellyttää riittävää tukea. Jokaisella on oikeus omiin valintoihin ja itselle merkitykselliseen tekemiseen. Tarpeet voivat muuttua eri elämänvaiheissa. Silloin on tärkeää, että myös palvelut joustavat.
-
TarinatAktiivinen arki edellyttää riittävää tukea
Arjen aktiivisuus saattaa olla uhattuna erityisesti elämän murrosvaiheissa, elleivät palvelut jousta tuen tarpeen muuttumisen mukana.
-
TarinatMe olemme tähtiä
Ilveksen Special Hockey -joukkue pursuaa todellista liikunnan riemua ja ylpeyttä. Monelle joukkueen lapsista ja nuorista jääkiekosta on tullut kokonainen elämäntapa.
-
Tarinat”Meitä tarvitaan kaikissa tehtävissä”
Sanna Sepponen ja Julia Fonsén haluavat näyttää, mitä kaikkea tukea tarvitsevat ihmiset voivat tehdä liikunnan ja urheilun parissa.
-
SanottuaAktiivisuus edellyttää kannustusta ja tukea
Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa omaan aktiivisuuteensa ‒ tapahtuupa tämä sitten kotona tai kodin ulkopuolella. Tukiliiton puheenjohtaja Petri Liukkonen pohdiskelee nuorten omaa vaikutusvaltaa.
-
Tarinat”Vanhanakin tarvitsee oman porukan”
Salli Väisänen, 84, ja useat muut iäkkäät asiakkaat käyvät edelleen toimintakeskus Mäkituvassa. Heidän mielestään ikä ei saa missään nimessä olla syy joutua jäämään yksin ja syrjään.
-
TarinatOskari viihtyy ulkotöissä
Oskari Vanhala on onnistunut työllistymisessä oman motivaationsa ja läheisten tuen ansiosta. Itselle sopivimpia ovat hänen mielestään työt ulkona ja luonnossa.