Siirry sisältöön

Tukiviesti on Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lehti

Tukiviesti

Tukiviesti puolustaa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia ja osallisuutta. Lehti on tukea tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen tiedonlähde ja väylä vertaisyhteisöön.

Kehitysvammaisten Tukiliiton lehti tekee näkyväksi kehitysvammaisten ja samankaltaista tukea tarvitsevien ihmisten sekä heidän läheistensä todellisuutta. Kerromme tarinoita, nostamme puheenaiheita, vaikutamme ja annamme välineitä vaikuttamiseen. Lisäksi jaamme tietoa muuttuvasta lainsäädännöstä ja palvelujärjestelmästä. Lehteä lukevat myös alan ammattilaiset.

Tukiviesti kutsuu mukaan Tukiliiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaan. Lehti syntyi vuonna 1971 lievittämään tiedon paitsiota, jossa kehitysvammaisten ihmisten perheet ja läheiset elivät. Kokonaan verkkojulkaisuksi lehti siirtyy vuoden 2024 lopulla. (Vanhoja Tukiviestejä löydät sähköisinä näköisversioina Lukusali(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)-palvelusta ja Issuu-palvelusta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).)

Tukiviestin ISSN-numero: 2242-9123.

Verkkolehdestä on mahdollista ostaa ilmoitustilaa. Lisätietoa löytyy Toimituksen yhteystiedot -osiosta, klikkaa linkkiä alla.

Toimituksen yhteystiedot

Tukiviestin tekijöihin saat yhteyden lomakkeella, sähköpostitse tai soittamalla.

Ota yhteyttä