Uutiset
-
-
-
Uutiset”Me haluamme toimia ja vaikuttaa”
Riihimäen Erityisissä kokemustoimijat ovat aktiivisesti mukana toiminnassa. Samalla heissä on syttynyt halu vaikuttaa.
-
UutisetHankkeista lisää virtaa yhdistysten toimintaan
Kehitysvammaisten Tukiliiton hankkeet eri puolilla Suomea ovat virkistäneet myös paikallisten tukiyhdistysten toimintaa. Iissä yhdistys sai todellisen piristysruiskeen.
-
Oikeudet, UutisetOikeuksien polkeminen näkyväksi
Kehitysvammaisten Tukiliiton vetoomus vaatii, että tukea tarvitsevat ihmiset saavat heille lain mukaan kuuluvat palvelut. Tällä hetkellä oikeuksia rikotaan räikeästi.
-
Oikeudet, UutisetPakkomuuttoja ja turvattomuuden lisääntymistä
Muutokset asumispalveluissa herättävät huolta eri puolilla Suomea. Kehitysvammaisten Tukiliitto on saanut yhteydenottoja esimerkiksi pakkomuutoista ja ympärivuorokautisen tuen lopettamisesta.
-
UutisetUusi strategia lupaa rohkeaa asennetta
Vaikuttamistyö ja kokemustoiminta painottuvat tulevaisuudessa Kehitysvammaisten Tukiliiton toiminnassa. Liitto haluaa näkyä ja kuulua yhä vahvemmin.
-
Uutiset”Työsuhde antaa enemmän”
Tukiliiton kokemustoimijat ovat toimineet työelämässä monenlaisissa rooleissa palkalla ja ilman palkkaa. Kokemusten vertailussa lopputulos on selvä: oikea työsuhde tuo toimeentulon – ja paljon muuta hyvää.
-
Uutiset”Usko hyvään on parasta vastalääkettä epävarmuudelle”
Tukiliiton uusi toiminnanjohtaja Tiina Simons aloitti työnsä elokuun alussa. Kysyimme häneltä kymmenen ja risat kysymystä.