9.5.2025

Sanottua

Kaltoinkohtelu näkyväksi

Esiin nousseet tapaukset osoittavat, että tukea tarvitsevien ihmisten palveluissa kokema kaltoinkohtelu on todellinen ilmiö. Tarvitsemme toimenpideohjelman kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi, kirjoittaa Susanna Rieppo.

Kirjoittaja

Susanna Rieppo

Vaikuttamistoiminnan asiantuntija, Kehitysvammaliitto

Mediassa on viime vuosina nostettu säännöllisesti esiin tapauksia, joissa vammaispalveluissa on paljastunut asiakkaiden kaltoinkohtelua. Myös kehitysvamma- ja autismijärjestöt saavat toistuvasti yhteydenottoja tällaisista kokemuksista.

Kaltoinkohtelu tarkoittaa toisen ihmisen fyysistä, psyykkistä, emotionaalista tai sosiaalista vahingoittamista, tarpeiden laiminlyömistä tai epäoikeudenmukaista kohtelua, joka loukkaa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan vammaiset ihmiset kohtaavat muuta väestöä enemmän lähisuhdeväkivaltaa. Tekijä voi olla paitsi läheinen myös kotiin tukea tarjoava työntekijä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan vammaisilla henkilöillä on muita suurempi riski kokea väkivaltaa ja hyväksikäyttöä sekä kotona että asumispalveluissa. Erityisesti tämä koskee lapsia, naisia ja ikääntyneitä.

Tiedämme, että tukea tarvitsevat lapset ja nuoret ovat joutuneet kokemaan sitomista, pahoinpitelyä, eristämistä sekä liikkumisen ja yhteydenpidon tarpeetonta rajoittamista. Lisäksi on kerrottu ylilääkitsemisestä.

Tukea tarvitsevien aikuisten kaltoinkohtelusta palveluissa ei ole tarkkaa tietoa. Esiin tulleiden kaltoinkohtelukokemusten säännöllisyys kuitenkin osoittaa, ettei kyse ole vain yksittäisistä tapauksista. Ennaltaehkäiseminen jää sattumanvaraiseksi, ellei meillä ole riittävästi tietoa kaltoinkohtelun muodoista, syistä ja esiintyvyydestä.

Henkilökuntavaje ei oikeuta

Kaltoinkohtelu voi olla tahallista tai tahatonta. Kaltoinkohtelua ei voi typistää vain yksittäisen ihmisen epäasialliseksi toiminnaksi. Kaltoinkohtelua voi syntyä myös tilanteissa, joissa päämäärä on hyvää tarkoittava mutta käytettävissä olevat keinot ovat ihmisoikeuksia rajoittavia tai loukkaavia.

Laki voi mahdollistaa rajoitustoimenpiteiden käytön viimesijaisena keinona tilanteissa, joissa henkilön oma tai toisen ihmisen terveys on vakavasti uhattuna. Syynä ei kuitenkaan voi olla riittämätön määrä henkilökuntaa. Lähtökohta on aina riittävä ja henkilön tarpeita vastaava tuki.

”Jälkikäteen olen miettinyt, miksi en sanonut tai kysynyt mitään. Miksi en puhunut kokemuksestani kenellekään?”

Itse muistan hämmentäviä tilanteita, joita kohtasin nuorena ja kokemattomana opiskelijana 1990-luvun alussa. Levottomiksi liikkujiksi kutsuttuja ihmisiä esimerkiksi vyötettiin kiinni. Tämä herätti minussa kysymyksiä asianmukaisen toiminnan ja kaltoinkohtelun rajoista.

Harjoittelujen jälkeen työni vei muualle, ja unohdin kokemukseni vuosiksi. Jälkikäteen olen miettinyt, miksi en sanonut tai kysynyt mitään. En puhunut kokemuksestani kenellekään. Olinko liian nuori? Epävarma? Uskoinko minua ohjaavien työntekijöiden tietävän, mitä he tekevät?

Tarvitaan toimenpideohjelma

Heidi Sipiläisen väitöstutkimuksen mukaan hoitohenkilökunta tunnisti vanhusten kohtelussa runsaasti puutteita, joita ei aina uskallettu ottaa puheeksi. Tilanteet voivat olla ristiriitaisten vaatimusten täyttämiä hetkiä, jotka kuormittavat myös työntekijöitä.

Julkisuudessa esiin nostetut kehitysvammaisten ihmisten kaltoinkohtelutapaukset ovat räikeitä esimerkkejä, joissa henkilön fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta on rikottu vastoin ihmisoikeussopimuksia ja lainsäädäntöä. Vaikka ongelmia oli tunnistettu arjessa, niiden ratkaiseminen oli epäonnistunut yrityksistä huolimatta. Myös valvonta on ollut tilanteissa puutteellista.

Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, FDUV ja Autismiliitto ovat vaatineet selvitystä vammaisten lasten ja nuorten kaltoinkohtelusta ja toimenpiteitä sen ehkäisemiseksi. Myös THL:n tutkimuksessa vammaisten ihmisten kokemasta lähisuhdeväkivallasta todetaan lisätiedon tarve. Emme tiedä riittävästi esimerkiksi ryhmäkodeissa asuvien henkilöiden kokemasta tai vammaisiin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.

Kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan valtakunnallinen toimenpideohjelma, joka tukee arjen toimintakulttuuria. Ohjelmassa tulee selvittää kaltoinkohtelun esiintyvyyttä ja syitä. Tarvitaan lisää osaamista vaativissa tilanteissa toimimiseen ja kaltoinkohtelun rajojen tunnistamiseen. Myös valvontaa tulee kehittää.

Yhteisen ymmärryksen muodostaminen aiheesta on tärkeää, jotta kaltoinkohteluun johtavat tekijät voidaan tunnistaa ja poistaa. Päätöksenteon ja toimenpiteiden tueksi tarvitaan tietoa. Tämä tieto on myös saatava käytäntöön.

Lisäksi on entistä vahvemmin huomioitava tukea tarvitsevien ihmisten ja heidän perheidensä kokemukset. Kaltoinkohtelua kokeneille on tarjottava tukea.

• Avainsanat: eristäminen, kaltoinkohtelu, väkivalta, ylilääkitseminen