5.5.2025

Tarinat

Kun lapsi lyö

Lapseni kuormittuu paljon herkemmin ja erilaisista asioista kuin neurotyypillinen lapsi. Stressaantuneena tai kuormittuneena hän saattaa käyttäytyä väkivaltaisesti. Hän pyrkii poistamaan stressin aiheuttajan omilla keinoillaan, jotka eivät aina ole niitä parhaimpia.

Hän sanoo tappavansa itsensä.
Hän sanoo tappavansa minut.
Hän lyö sisarusta.
Pelottelee lemmikkiä.
Potkii minua.

Ensimmäinen kuormituksen aihe päivässä voivat olla vääränlaiset murot. Siihen ei enää tarvita kuin kehotus hammaspesulle, ja mittari huutaa jo punaisella.

Lapsi myös kerää kuormittuneisuutta itseensä päivän mittaan, kunnes malja vuotaa yli. Seuraa reaktio, tunnekuohu.

Tässä vaiheessa tunnetta on enää vaikea hillitä. Tuossa tilassa hän ei kuule neuvoja kauniista käytöksestä.

On suojeltava häntä itseään ja muita ihmisiä reaktiolta. Sehän ei käy välttämättä sanallisesti vaan lasta on ihan fyysisesti pideltävä paikoillaan. Kosketusta ja kiinnipitämistä vältän kuitenkin viimeiseen asti, koska hän inhoaa sitä. Se tuntuu pahalta, koska hänellä on yliherkkä tuntoaisti. Hän puree minua käteen. Vuosien varrella olen oppinut olemaan itse hermostumatta, koska se vain pahentaa tilannetta.

Jos mahdollista, hänet on saatettava turvalliseen tilaan rauhoittumaan. Pois tilanteesta, joka sai aikaan aggressiivisen reaktion. Kotona esimerkiksi oma huone tai sauna on toiminut rauhoittumistilana. Aistiärsykkeet olen säätänyt minimiin eli ei valoja ja mukava peitto lapselle. Peittoon käärittynä hän tuntee olonsa turvallisemmaksi.

Useimmiten seison tai istun vieressä tai jos hän ei halua, olen oven takana odottamassa raivon laantumista. En jätä häntä tunteensa kanssa yksin. Julkisissa paikoissa pyrimme lähtemään kotiin. Kylässä ollessa etsimme toisen huoneen. Koulusta voi tulla kotiin.

Sivullisten ymmärtämättömyys

Jos en itse ole paikalla, ystävälliset neuvoni tilanteiden hoitamiseksi ovat yleensä kaikuneet kuuroille korville. Lasta komennetaan ja uhkaillaan rangaistuksilla, mikä saa hänet entistä enemmän raivon valtaan.

Julkisissa tilanteissa, kuten kaupassa saan paheksuvia katseita tai sanallista arvostelua kyvyistäni vanhempana. Aina on joku, joka haluaisi puuttua tilanteeseen. Pahinta on, jos joku ulkopuolinen tulee arvostelemaan lastani suoraan hänelle silloin, kun tunnekuohu on päällä. Tämä pahentaa tilannetta ja pahimmassa tapauksessa sivullinenkin saa muksautuksen.

”Kukaan ei ymmärrä, että yritän kaikkeni ja rakastan valtavasti, että osaan laittaa rajat ja kasvatan.”

Väkivaltatilanteita voi välttää mielestäni ainoastaan ymmärtämällä juurisyitä, jotka aiheuttavat lapselle pahan olon ja aggressiivisen reaktion. Nämä juurisyyt ovat meillä sidoksissa autismikirjoon ja sen myötä esimerkiksi aistiherkkyyksiin tai rutiineihin sekä sosiaalisiin tilanteisiin ja ohjeistuksiin.

Kotona yritän ennakoida päivän kulun ja tarvittaessa laitan sen näkyville joko sanoin tai kuvin. Siitä on helppo tarkistaa mitä on vuorossa seuraavaksi. Elämämme kulkee tiettyjen rutiinien mukaan: syödään samoihin aikoihin, käydään nukkumaan samoihin aikoihin. Ohjeet ovat lyhyitä ja yksiselitteisiä.

Kirjoittamattomat säännöt

Yksi vaikeimmista aiheista on sosiaalisten tilanteiden kirjoittamattomat säännöt. Niitä on vaikea opettaa ja ne tulevat elämässä eteen odottamatta.

Bussiin astutaan järjestyksessä, ei saa kiilata.

”Miksi sitten vanhan rouvan annettiin ’kiilata’”, hän kysyy.

Kun olen selittänyt, että on kohteliasta päästää vanhemmat ihmiset ensin bussiin, lapseni haluaa tietää, mikä kaikki on kohteliasta.

Seuraavalla kerralla hän kysyy pysäkillä olijoilta minkä ikäisiä he ovat selvittääkseen ikäjärjestyksen. Selitykseni, että ei sellaista saisi tehdä, ei kelpaa.

”Miksi ei saisi? Mitä tarkoittaa kohtelias?”

Aika toi helpotusta

Kaikkea kuormitusta tai aggressiota ei voi välttää, mutta ainakin sitä voi vähentää. Meillä ikä ja kehitys toivat mukanaan rauhallisemmat ajat, kunhan murrosiästä ensin päästiin yli. Näitä vaikeita lapsuutensa aikoja nyttemmin nuori aikuinen ei haluaisi muistella lainkaan. Hän tuntee niistä häpeää ja ahdistusta.

Taaksepäin katsoessani tiedän itse, mikä toimi ja mikä ei ainakaan toiminut. Muistan myös sen voimattomuuden ja tunteen siitä, ettei kukaan ymmärrä tätä. Kukaan ei ymmärrä, miten raskasta vanhemmuus on aggressiivisen lapsen kanssa. Kukaan ei ymmärrä, että yritän kaikkeni ja rakastan valtavasti, että osaan laittaa rajat ja kasvatan.

Kaikki kuntouttavat tukitoimet auttoivat. Loivat maaperää sille, että joskus tilanne on toinen ja tulee aika, jolloin aggressio laantuu ja alkaa itsereflektio. Tapahtuu kehittymistä ja muodostuu omia keinoja tunteiden hillitsemiseen.

En uskalla ajatella, missä tilanteessa olisimme nyt, jos mitään kuntoutuksia ei olisi ollut ja jos en itse olisi ottanut valtavasti selvää asioista, kerännyt tietoa ja opiskellut lastani. Jokainen perhe ja jokainen lapsi on erilainen. Yhdelle käy yksi keino, toiselle toinen. Mitään yleispätevää kaavaa ei ole, mutta näillä pääsee alkuun: älä moiti vaan tue. Kuuntele aidosti. Puhu tunteista. Äläkä jätä yksin!

TEKSTI nimimerkki ’Tästäkin selvittiin’
KUVAT Helin Vesala

. . .

Lue myös artikkeli Tukiliiton HETKI-ryhmistä, joissa vanhemmat saavat tukea ja työkaluja elämään lapsen haastavan käyttäytymisen kanssa: Kuinka voin auttaa lastani yli vaikean hetken?

Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Autismiliitto tekevät lehtiyhteistyötä. Tämä juttu on alun perin julkaistu Autismi-lehdessä 1/2025.

• Avainsanat: haastava käytös, lapsi, perhe, vanhemmuus