”Meitä tarvitaan kaikissa tehtävissä”
Sanna Sepponen ja Julia Fonsén haluavat näyttää, mitä kaikkea tukea tarvitsevat ihmiset voivat tehdä liikunnan ja urheilun parissa. Oman urheilu-uransa ohessa Julia on jo toiminut muun muassa joukkueenjohtajana ja Sanna apuvalmentajana.
Helsinkiläisen Sanna Sepposen, 46, elämään päivittäinen liikunta on kuulunut lapsuudesta saakka.
”Pienenä tein koko ajan kuperkeikkoja. Vanhemmat kannustivat kokeilemaan kaikkia mahdollisia lajeja. Olen hiihtänyt, luistellut, uinut, pelannut salibandya ja koripalloa ja vaikka mitä muuta”, Sanna luettelee.
Kilpaurheilu-uralla menestystä on tullut esimerkiksi alppihiihdossa, jossa Sanna on voittanut lukuisia Special Olympics -mitaleita. Tällä hetkellä hänen päälajeinaan ovat rytminen voimistelu ja tennis.
Oman aktiivisen harjoittelun ja kilpailemisen ohessa Sannan ajatukset ovat kuitenkin alkaneet suuntautua yhä enemmän siihen, mihin kaikkeen muuhun tukea tarvitsevat ihmiset kykenevät liikunnassa ja urheilussa.
Hän osallistui Paralympiakomitean Vammaiset vaikuttajiksi -hankkeeseen, jonka tavoitteena oli lisätä vammaisten henkilöiden valmiuksia edetä päätöksentekijöiksi urheilussa ja muualla yhteiskunnassa.
”Aika moni meistä vammaisista ihmisistä tarvitsee apua, että voi harrastaa liikuntaa. Siitä pitää puhua enemmän”, Sanna perustelee haluaan vaikuttaa.
Kuva: Sami Iivonen, Olarin Voimistelijat.
Hyvää mieltä ja voimaa
Lisäksi valmentaminen on alkanut kiinnostaa Sannaa. Hän on jo toiminut apuohjaajana rytmisen voimistelun Special Olympics -leireillä.
”Haluan auttaa muita eteenpäin”, hän toteaa.
Sannan omassa elämässä liikunta on aina ollut tärkeä hyvinvoinnin lähde. Hän toivoo, että myös mahdollisimman moni muu tukea tarvitseva ihminen pystyisi viettämään aktiivista arkea.
”Ensinnäkin liikunnasta saa hyvän mielen. Siinä näkee muita ihmisiä, eli myös sosiaalinen tekijä on tärkeä. Ja jaksaa tehdä paremmin töitä, kun liikkuu.”
Ohjattujen urheiluharjoitusten lisäksi Sanna yrittää sisällyttää jokaiseen päivään paljon hyötyliikuntaa. Hän kävelee päivittäin osan työmatkasta metroasemalle ja takaisin. Askeleita kertyy rutkasti niin ikään työtehtävissä Alkon pääkonttorissa.
”Töiden jälkeen pitää levätä hetki, että jaksaa taas lähteä illan harrastuksiin.”
Sanna Sepponen näkee useita syitä siihen, etteivät monet tukea tarvitsevat ihmiset pääse harrastamaan liikuntaa toivomallaan tavalla.
”Kaikki liikuntapaikat eivät ole esteettömiä. Vammaiselle ihmiselle voi myös olla liian vaikeaa kulkea yksin bussilla tai ratikalla harrastuksiin.”
Esteistä huolimatta Sanna kannustaa kaikkia elämäänsä lisää aktiivisuutta toivovia pyrkimään muutokseen.
”Pitää vaan tarttua härkää sarvista ja ruveta liikkumaan. Siitä se lähtee.”
Kaikkien ei suinkaan tarvitse Sannan mielestä harjoitella tavoitteellisesti ja kilpailla. Häntä itseään kilpailuasetelma kuitenkin motivoi sopivasti.
”Voittaminen tuntuu tietysti mahtavalta, mutta kenelläkään ei mene aina putkeen. En jaksa kauan harmitella, vaikka välillä tulee huonompikin sijoitus. Urheileminen on silti kivaa.”
Tukena ja esikuvana
Myös tamperelainen Julia Fonsén, 27, haluaa laajentaa käsityksiä siitä, millaisissa tehtävissä tukea tarvitsevat ihmiset voivat liikunnassa ja urheilussa toimia. Julia on kilpaillut useissa lajeissa kansainvälisellä tasolla asti, mutta tällä hetkellä aikaa riittää lähinnä salibandyn pelaamiseen Nuljun Sisu -joukkueessa.
Juliaa pitävät yhä enemmän kiireisenä erilaiset urheiluvaikuttajan ja -päättäjän tehtävät. Hän kuuluu muun muassa Paralympiakomitean urheilijavaliokuntaan, ja vastikään hänet valittiin kansainvälisen SOEE-järjestön päättäjäverkostoon ensimmäisenä suomalaisena.
”Muita uusia jäseniä tuli esimerkiksi Saksasta ja Iso-Britanniasta. Varmaan siihen tehtävään kuuluu myöhemmin reissuja Eurooppaan”, Julia arvelee.
Tärkeä askel Julialle oli toimiminen ensimmäisenä tukea tarvitsevana Suomen joukkueen toimihenkilönä Special Olympics -kisoissa Berliinissä viime kesänä. Hänen tehtävänsä apulaisjoukkueenjohtajana alkoivat jo valmistavilla leireillä.
”Paljon minun hommani oli sitä, että kävin keskusteluita urheilijoiden kanssa. Olen itse osallistunut kilpailijana moniin Special Olympicseihin. Pystyin siis auttamaan varsinkin ensikertalaisia. Juttelimme, mikä kaikki kisoissa jännittää ja miten he ovat valmistautuneet”, Julia sanoo.
Hänen mukaansa moni urheilija kiitti, että ennakkokeskusteluista oli hyötyä. Myös varsinaisten kisojen aikana Julia kiersi joukkueen tukena ja muun muassa kuvasi videoita.
”Ehkä hienoimmalta tuntui, kun eräs urheilija kutsui minua esikuvakseen. Hän sanoi haluavansa samanlaisiin hommiin oman urheilu-uransa jälkeen”, Julia mainitsee.
Tavoitteena tasavertaisuus
Vaikuttajana Julia tahtoo ennen kaikkea muuttaa yleisiä mielikuvia tukea tarvitsevien ihmisisten voimavaroista ja kyvyistä.
”Haluan poistaa ennakkoluuloja ja syrjintää. Täysin tasa-arvoisia kaikista ihmisistä ei varmaan tule koskaan, mutta silti täytyy yrittää.”
Julian mukaan hänen roolinsa apulaisjoukkueenjohtajana herätti paljon kansainvälistä kiinnostusta Berliinin-kisoissa.
”Olisi tosi hyvä, jos muissakin maissa havahduttaisiin käyttämään meidän tietojamme ja osaamistamme. Suomi voi näyttää mallia.”
Julian mielestä ennakkoluulot rajoittavat edelleen tukea tarvitsevien ihmisen harrastuksia ja muuta arjen aktiivisuutta. Myös elinympäristöissä on edelleen paljon esteellisyyksiä.
”Niin yksinkertainen juttu kuin kirjalliset selko-ohjeet matkustajille jokaisen bussin seinällä helpottaisivat ihmisten osallistumista ja pääsemistä paikkoihin”, Julia sanoo.
Valmentajiksi ja tuomareiksi
Sanna Sepposen mentorina Vammaiset vaikuttajiksi -hankkeessa toimi Mari Mieskonen. Hän työskentelee Suomen rytmisen voimistelun Special Olympics -joukkueen lajivalmentajana ja Tampereen Sisussa.
Marin mukaan Sannan kaltaisia esikuvia tarvitaan ehdottomasti niin urheilijoina, vaikuttajina kuin muissakin rooleissa.
”Tukea tarvitsevia ihmisiä nähdään tulevaisuudessa yhä useammin esimerkiksi urheiluvalmentajina ja -tuomareina. Muun muassa Yhdysvalloissa ja Norjassa ollaan jo pitkällä näissä asioissa.”
Marin omassa lajissa eli rytmisessä voimistelussa on otettu hänen mukaansa viime vuosina paljon edistysaskeleita. Sovellettuja ryhmiä toimii jo yli kymmenessä voimisteluseurassa.
Tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa rajoittavat hänen mukaansa edelleen monet seikat: asenteet, tiedonpuute ja resurssien vähyys.
”Seuroissa voi olla arkuutta avata toimintaa tukea tarvitseville ihmisille. Kuvitellaan turhaankin, että valmentajilla pitäisi olla jonkinlaista lääketieteellistä osaamista lajituntemuksen lisäksi.”
Matalan kynnyksen harrastusten ohella tukea tarvitseville ihmisille tulee Marin mielestä tarjota mahdollisuuksia kehittyä ja haastaa itseään.
”Helposti aliarvioidaan heidän haluaan kilpailla tai kykyään sietää kilpaurheiluun kuuluvia pettymyksiä. Näissäkin asioissa Sanna ja monet muut Special Olympics -urheilijamme toimivat hienona esimerkkinä.”
TEKSTI Mari Vehmanen
KUVAT Sami Ilvonen ja Laura Vesa
Artikkeli kuuluu teemaan (5/6)
Aktiivinen arki
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
TarinatLauluja arjen rosoiselta puolelta
Viivi Laakso rakastaa suomen kieltä, kirjoittamista ja musiikkia. Hän haluaa kertoa tarinoita ihmisistä, jotka eivät kuulu suomalaisen yhteiskunnan lottovoittajiin.
-
Tarinat”Rahan riittäminen ahdistaa”
Helsinkiläinen Pauliina haluaisi ehdottomasti tehdä mieluummin töitä kuin hakea työkyvyttömyyseläkettä. Nyt asumistuen leikkaukset ja hintojen nouseminen kuitenkin pelottavat.
-
Tarinat”Palkkaa voi itse vaatia”
Jarkko Karhapää onnistui muuttamaan avotyönsä palkkatyöksi. Työt pesulassa pysyivät samoina kuin ennenkin, mutta arjessa on nyt uutta pelivaraa aiempaa suurempien tulojen ansiosta.