20.2.2023

Tarinat

”Paras työ huipputyyppien kanssa”

Tikanmäen tilalla kaikki ovat tasavertaisia työtovereita. Maatilan arjessa jokainen pääsee käyttämään vahvuuksiaan.

Talvinen tiistaipäivä Tikanmäen tilalla Lempäälässä on juuri valjennut. Lampolassa on jo päällä täysi työn tohina, kun Janne Laurila nostelee hyräillen kuivikekoreja.

”Haluan melkein aina olla eläintiimissä. Tykkään kaikista eläimistä täällä”, hän ehtii huikata töiden välissä.

Roope Kontkanen puolestaan on valinnut tänään pihatyöt. Hän käyttelee ulkona klapikonetta kuulosuojaimet korvillaan yhdessä ohjaaja Jani Lähteen kanssa.

”Konehommat on parhaita. Pienkuormaajalla olen ajanut ja kerran traktorillakin. Se oli kyllä vähän jännittävää – mutta hauskaa”, Roope Kontkanen sanoo.

Tikanmäen emäntä, toimintaa johtava Hanna Sannamo kertoo, että juuri tällä tavoin arki tilalla rullaa. Työtoiminnan 15 asiakkaan tehtäviin sisältyy kaikkia tavanomaisia maatilan töitä.

Asiakkaat saavat tehdä oman työsuunnitelmansa ja valita haluamansa eläintenhoito-, piha- tai tupatiimin töistä. Viimeksi mainittu muun muassa valmistaa työyhteisön yhteiset ateriat.

Lisäksi Tikanmäessä toimii niin kutsuttu liikkuva apupalvelu, joka käy tekemässä lähialueen asukkaille pieniä aputöitä kuten kaupassa käymistä tai lumen kolaamista.

Työtoimintaan osallistuvista viisi henkeä myös asuu tilalla sijaitsevassa ryhmäkoti Tikanmäen torpassa. Loput tulevat töihin kauempaa.

Kaipuu fyysiseen työhön

Hanna Sannamon mukaan tilan periaatteisiin kuuluu, että kaikki ovat samalla viivalla ja tasavertaisia työtovereita.

”Vaikkapa uutta aitaa eläimille rakennettaessa jonkun tehtävänä voi olla ojentaa muille seipäitä. Yhteisen työn lopputuloksena on valmis aita, ja sen rakentamisessa seipäitä ojentaneen panos on ollut ihan yhtä tärkeä kuin aidan suunnitelleen tai paaluja maahan lyöneen.”

Tällä hetkellä työtoiminnassa käy yksinomaan miehiä. Ikähaitari on laaja: 20–64-vuotta. Hanna Sannamon mukaan tällaiseen sukupuolijakoon ei ole pyritty tietoisesti, vaan miehet ovat itse hakeutuneet tilalle.

”Olemme pohtineet syytä tähän. Ehkä tukea tarvitsevilla miehillä on teknisessä nykymaailmassa kaipuuta niin sanotusti oikeisiin töihin. Moni kokee tyydyttäväksi tehdä jotakin fyysistä, jossa oman käden jäljen näkee konkreettisesti.”

Kuten jokainen maanviljelijä tietää, tekeminen tilalla ei lopu koskaan. Vain mielikuvitus on rajana. Päivittäin toistuvien eläintenhoito- ja muiden rutiinien lisäksi löytyy rajattomasti uutta kunnostettavaa ja nikkaroitavaa. Työyhteisö on ollut mukana rakentamassa uusia sosiaalitiloja ja nuotiopaikkaa, jossa on mukava käydä välillä istuskelemassa kahvitauolla.

Hanna Sannamon mukaan mahdollisuus fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttaa asiakkaisiin monin positiivisin tavoin. Joidenkin levottomuutta osin raskaskin työ selkeästi rauhoittaa. Toisille taas työympäristö on antanut uutta aktiivisuutta ja omatoimisuutta.

Tärkeä osansa on eläinten läsnäololla ja seuralla. Eläinten kanssa työskenteleminen voi olla tukea tarvitsevalle ihmiselle erittäin voimauttavaa.

”Muualla elämässä asiakkaamme ovat ehkä tottuneet olemaan passiivisia toimenpiteiden kohteita. Mutta täällä he ovat aktiivisia ja osaavia ammattilaisia, joiden tarjoamasta hoivasta toiset elolliset olennot ovat riippuvaisia”, Hanna Sannamo sanoo.

Harrastuksesta työksi

Tikanmäen tilalla ohjaajana työskentelevä Soila Saranko on alanvaihtaja.

”Olen alkujani yhteiskuntakuntatieteiden maisteri, ja tein pitkään töitä lähes päinvastaisessa ympäristössä eli esimiesasemassa korporaatiomaailmassa. Sitten jossain vaiheessa innostuin opiskelemaan toisen tutkinnon ja valmistuin sosionomiksi.”

Luonto ja eläimet olivat Soila Sarangolle entisessäkin ammatissa tärkeitä vapaa-ajan henkireikiä. Tikanmäen tilaan hän tutustui alun perin sosionomiopintojen harjoittelussa. Vuokrattuaan ja sitten ostettuaan oman hevosen hän sai sille tallipaikan Tikanmäestä.

”Haaveilin, että eläkkeellä ehdin keskittyä eläinjuttuihin. Sitten aloin vitsailla, että oikeastaan voisin tulla töihin tänne, kun jo valmiiksi vietän täällä kaiken vapaa-aikani. Heitosta tuli totta, ja nyt olen työskennellyt täällä ohjaajana puoli vuotta.”

Kaikkein eniten Soila Saranko sanoo pitävänsä nykyisessä työssään ilmapiiristä. Työyhteisön henki on hänen mielestään huumorintajuinen, avoin ja keskusteleva.

”Ruokapöydässä tai töiden lomassa jutellaan ihan kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Jokainen on osa samaa, tasavertaista porukkaa. Ja totta kai jatkuva luonnon ja eläinten läsnäolo tekee tästä aivan ainutlaatuisen sosiaalialan työympäristön. Johonkin laitosmaiseen paikkaan en varmaan olisikaan vaihtanut vanhasta työstä.”

Joka päivä on erilainen

Niin sanottua normipäivää ei maatilalla Soila Sarangon mukaan ole. Jo yksin vuoden kierto tuo arkeen oman vaihtelunsa.

”Joka aamu katsotaan, keitä ryhmässä on ja aletaan suunnitella päivän sisältöä tilanteen, toiveiden ja sään mukaan. On aika erilaista tehdä hommia 20 asteen pakkasessa kuin kesäkuumalla. Eläimet pitää tietysti hoitaa joka ikisenä päivänä hyvin, mutta asiakkaat saavat kertoa, haluavatko tänään olla pienten vai isojen eläinten kanssa vai tehdä jotain muuta.”

Maatilan rajattomat vaihtoehdot antavat ohjaajallekin mahdollisuuden huomioida asiakkaat yksilöllisesti. Vähän huonompanakin päivänä löytyy aina jokin homma, joka jaksaa kiinnostaa.

”Yhdessä voidaan kuulostella, onko tänään rauhoittava vai aktivoiva tekeminen tarpeen. Tekeekö enemmän mieli purkaa energiaa puutöissä vai tehdä jotain keskittymistä vaativaa.”

Soila Sarangon mukaan monesti päivän paras hetki koittaa, kun kaikki suunnitellut hommat on saatu tehdyiksi ja koko tiimillä on aikaa vaikkapa mennä pötköttelemään lampaiden kanssa.

”Useimpina hetkinä en tunne olevani lainkaan töissä. Paljon enempää ei kai voisi ammatilta toivoa. Tämä on minun juttuni.”

Keittiötöistä tilalle

Niin ikään Jani Lähde työskenteli vielä muutama vuosi sitten täysin toisella alalla.

”Tein 30 vuotta keittiöhommia, ja viihdyin kyllä hyvin niissäkin töissä. Kun korona sitten katkaisi hetkeksi työt, oli aikaa miettiä, haluanko tehdä yhtä ja samaa koko ikäni. Sosiaalipuoli nousi esiin yhtenä vaihtoehtona”, Jani Lähde kertoo.

Eteen sattui sopivasti mahdollisuus kouluttautua Tikanmäen tilalla oppisopimuksella lähihoitajaksi. Uudessa työssään hän tuntee voivansa hyödyntää monipuolisesti kaikkea elämän varrella karttunutta osaamistaan.

”Olen tehnyt ikäni asiakastyötä. Koen olevani herkkä ja empaattinen, mikä tässä työssä on mielestäni ihan perusedellytys. Meillä on täällä koossa hieno porukka todellisia huipputyyppejä.”

Maalaismiljöö tarjoaa mahdollisuudet käyttää luovuutta.

”Tykkään kovasti siitä, että meillä ryhmän kanssa on vapaat kädet suunnitella oma ohjelmamme. Ei ole valmista sapluunaa, jota pitäisi millintarkasti noudattaa.”

Minä osaan ja pystyn

Palkitsevinta on Jani Lähteen mielestä nähdä asiakkaiden ilo ja ylpeys, kun joku uskaltautuu kokeilemaan uusia asioita ja kun työt valmistuvat. Usein yhdessä pysähdytään ihailemaan esimerkiksi rakentamisprojektien edistymistä.

”On mahtavaa nähdä, miten ihmisten itsetunto nousee ihan silmissä: minä osaan ja pystyn. Täällä työ vie huomaamatta mukanaan ja monet heittäytyvät kokeilemaan jännittäviltäkin tuntuvia juttuja vaikkapa koneiden kanssa tai eläinten hoitamisessa.”

Eläinten läheisyyden Jani Lähde on huomannut toimivan lähes mindfulness-harjoitusten tapaan. Lampaiden rapsuttelu tai kanojen seurailu rauhoittaa mielet ja saa keskittymään juuri käsillä olevaan hetkeen.

Ohjaajalta Tikanmäen työtapa vaatii hänen mukaansa ketterää ajattelua, halua ja kykyä aistia ryhmän tunnelmia sekä ripauksen lempeää määrätietoisuutta.

Luopumisen vaikeus

Janne Laurila kertoo, ettei löytänyt itselleen mieleistä työtoimintaa ennen Tikanmäkeä. Hän on ollut mukana melkein perustamisesta lähtien.

”Lapsena aina käytiin kesälomalla sukulaisten luona maalla. Siellä sai olla heinänteossa. Kotona sitten leikin koko talven, että räsymatot ovat peltoja, ja ajelin niitä pitkin leikkitraktorilla. Kahta en vaihda, ja tämä ammatti on niistä toinen.”

Janne Laurila kutsuu itseään todelliseksi onnenpekaksi. Sitten hän vakavoituu ja sanoo, että muutoin hienossa unelmatyössä on kyllä eräs surullinen puoli.

”Luopuminen on niin vaikeaa. Yksi hevosista kuoli vähän aikaa sitten”, hän kertoo silmäkulmiaan pyyhkien.

Emäntä Hanna Sannamo vahvistaa, että eläinten seuraamisen kautta yhteisiin keskusteluihin nousevat elämän kaikkein suurimmat teemat, kuten seksi, syntymä ja kuolema.

”Usein saatamme pohtia yhdessä, miksi tuo pässi teki noin ja puski. Ja Jannesta täytyy vielä mainita erikseen, että hänellä on todellinen ammattilaisen karjasilmä. Hän huomaa aina ensimmäisenä, jos vaikka joku lampaista on kipeä ja käyttäytyy tavallista vaisummin”, Hanna Sannamo sanoo.

Kiitosten kohde myhäilee tyytyväisenä vieressä:

”Juu, osaan kyllä käsitellä eläimiä. Minulla on rauhalliset liikkeet.”

Ei yhtään kaupunkilainen

Klapitöistä lampolaan saapuva Roope Kontkanen kertoo tulleensa tutustumaan Tikanmäkeen ensimmäisen kerran kaverin innostamana. Nyt töitä tilalla on takana vuoden verran. Konehommien ohella kohokohtana mieleen on jäänyt esimerkiksi henkilökunnan uuden sosiaalitilan rakentaminen.

”Tehtiin sinne naulakot, ja maalattiin se ulkoa”, hän kertoo.

Ohjaaja Jani Lähde kiittää työkaveriaan innostuvaksi ja yritteliääksi.

”Joo mennään, kuuluu aina Roopen vastaus kaikkiin ehdotuksiin. Hänellä on myös sinnikkyyttä ja tarkkuutta ottaa haltuun pikkutarkatkin hommat.”

Roope Kontkasen mielestä erityisen mukavia ovat muun muassa yhteiset kahvitauot itserakennetulla nuotiopaikalla.

”Siinä sitten keskustellaan kollegoiden kanssa, että tuon homman voi tehdä vaikka noin”, hän kuvailee.

Saul Päivinen istuu aidalla kuuntelemassa työkavereiden kommentteja. Hän kertoo huolehtivansa usein eläinten vesien kuskaamisesta tai esimerkiksi soran levittelystä pienkuormaajalla. Kaikenlainen koneiden käyttäminen on hänen juttunsa – kuten myös hevosten hoitaminen.

”Hevoset ovat maailman kivoimpia, vielä parempia kuin lampaat”, Saul Päivinen sanoo.

Aina torstaisin työpäivän jälkeen hän osallistuukin vielä tilan heppakerhoon. Siellä muun muassa harjataan hevosia ja tehdään niille ratoja. Joskus kokeillaan ratsastamista, ja sitä Saul Päivinen haluaa ehdottomasti oppia lisää.

”En ole yhtään kaupunkilainen. Tänne tuleminen on parasta, mitä minulle on tapahtunut”, hän sanoo.

TEKSTI Mari Vehmanen
KUVAT Laura Vesa

• Avainsanat: asuminen, eläimet, työ, työtoiminta