10.12.2023

Tarinat

Sairaalaklovni on lapsen kohtaamisen ammattilainen

Sairaalaklovni Vieno Orvokkinen eli Petri Mäkipää on yksi lenkki lapsen hoitoketjussa. Hän kannustaa tukea tarvitsevien lasten perheitä kysymään klovnia mukaan tutkimuksiin ja toimenpiteisiin.

Petri Mäkipään työpäivä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa alkaa varhain aamulla kello 6.30.

”Seitsemältä olen jo punainen nenä päässä, ja tohtori Vieno Orvokkinen lähtee kierrokselleen.”

Ohjelmassa on sovittuja tapaamisia lapsipotilaiden ja heidän läheistensä kanssa mutta myös paljon spontaaneja kohtaamisia sairaalan käytävillä. Vieno Orvokkiseen ja hänen klovnikollegoihinsa voi törmätä Taysin uudessa lasten ja nuorten sairaalassa eri osastoilla ja odotustiloissa.

”Työskentelyaika asiakkaiden kanssa on yleensä noin neljä ja puoli tuntia. Sekin on pitkä rupeama, sillä vuorovaikutustilanteet ovat erittäin intensiivisiä. Lopuksi puran päivän tapahtumia klovnitoverin kanssa ja kirjoitan raportin”, Petri Mäkipää kertoo työpäivästään.

Sairaalaklovnin tehtäväksi hän määrittelee olla yksi lenkki lapsen hoidon ketjussa. Klovni on mukana erilaisissa tilanteissa niin lasta, hänen läheisiään kuin hoitohenkilökuntaakin varten. Klovni voi auttaa käsittelemään huolta, pelkoa ja muita sairaalaympäristön ja toimenpiteiden herättämiä tunteita. Klovnin kanssa touhuaminen voi tuoda sopivasti kepeyttä muutoin hermostuttavaan hetkeen.

”Pilottina minä Petri aistin tilannetta ja ohjaan klovniani Vienoa. Tärkeintä on elää hetkessä ja olla sensitiivisesti läsnä. Klovni ei ole pelkkä hassutteleva ilopilleri, vaikka joihinkin tilanteisiin nauru sopii hyvin. Toisinaan ollaan vain hiljaa.”

Kohtaamiset sairaalaklovnin kanssa perustuvat aina sekä lapsipotilaan itsensä että omaisten suostumukseen.

”Kysyn aina, saako klovni tulla tervehtimään. Joskus ajoitus ja mieliala eivät ole sopivat.”

Hahmo muotoutuu vähitellen

Petri Mäkipää on toiminut pitkään muun muassa näyttelijänä ja teatteriopettajana. Sairaalaklovnina hän on työskennellyt viitisen vuotta.

”Tulin alalle osin sattumalta. Minua pyydettiin pääsykokeisiin, osallistuin ja tulin valituksi koulutukseen. Sairaalaklovneriasta minulla ei ollut ennestään juuri mielikuvaa. Muuta klovneriaa näyttelijäopintoihin oli kuulunut hieman.”

Sairaalaklovnin koulutus sisälsi Petrin mukaan paljon ryhmässä ja työssä oppimista. Ammattikunta on kansainvälinen, ja Suomessa käy runsaasti kouluttajia muista maista.

”Ajan myötä oma klovnihahmo alkoi muotoutua: se sai nimen ja olemuksen. Jokainen meistä sairaalaklovneista ammentaa omasta persoonastaan. Vieno ja minäkin olemme samanikäisiä ja -kokoisia miehiä.”

Petri sanoo vuosien sairaalaklovnina opettaneen lempeyttä itseä kohtaan. Työssä vakavastikin sairaiden lasten kanssa on väistämättä hetkiä, jotka saavat tuntemaan riittämättömyyttä.

”Me ihmiset väheksymme niin helposti itseämme. Tunnen kehittyneeni kovasti alun epävarmuuksista ja alkaneeni hyväksyä, ettei tässäkään työssä tarvitse tai voi olla täydellinen – niin kuin ei missään muussakaan ammatissa.”

Haastavina hetkinä lasten itsensä, läheisten ja hoitohenkilökunnan reaktiot kertovat, että sairaalaklovnilla on oma paikkansa hoitoketjussa.

”Meidän ammattikuntamme on 20 vuodessa vakiinnuttanut paikkansa Suomen yliopistosairaaloissa. Kyllä meistä siis varmasti jotakin hyötyä on.”

Lapsen oikeuksien asialla

Sairaalaklovni kohtaa tukea tarvitsevia lapsia ja heidän läheisiään työssään usein. Ovathan toistuvat sairaalakäynnit ja tutkimukset arkipäivää monessa erityislapsen perheessä.

”Kun kyse on suunnitellusta käynnistä, yhteyttä voi ottaa jo etukäteen. Voimme miettiä yhdessä, olisiko sairaalaklovnin läsnäolo tilanteessa hyödyksi”, Petri antaa vinkin vanhemmille.

Hänen mukaansa yhteinen tutustumishetki klovnin kanssa on mahdollista järjestää jo ennen kuin lapsi tulee varsinaiseen toimenpiteeseen tai tutkimukseen.

”Ennakoitavuus on erityisen tärkeää monelle tukea tarvitsevalle lapselle. Valmiiksi tuttu, kiva klovni voikin sitten tuoda mukavaa turvallisuutta muutoin uuteen ja outoon toimenpidetilanteeseen.”

Petrin mielestä sairaalaklovnin on mahdollista omalta osaltaan olla mukana edistämässä lapsen oikeuksien toteutumista sairaalahoidossa. Hän korostaa, että kaikilla ihmisillä on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa – siis pienilläkin lapsilla ja myös paljon tukea tarvitsevilla lapsilla ja nuorilla.

”Ikäviä mutta välttämättömiä hoitoja ja tutkimuksia on toisinaan yksinkertaisesti pakko tehdä. Mutta ainakin lapsella on oikeus siihen, että hänelle on selitetty itselleen sopivilla kommunikoimisen tavoilla, miksi hoito on niin tärkeää. Tässä me sairaalaklovnit voimme omine ilmaisukeinoinemme olla apuna.”

Uusia asiakasryhmiä

Petri Mäkipää osallistui vastikään Wienissä alan kansainväliseen hankkeeseen ja kuuli kollegoilta ympäri Eurooppaa heidän kokemuksiaan. Monissa maissa klovneja työskentelee myös muualla kuin lastensairaaloissa ja -osastoilla.

Petrin mielestä myös Suomessa klovneriaa olisi mahdollista hyödyntää monenlaisten uusien asiakasryhmien kanssa työskentelemisessä.

”Olen muussa työssäni tehnyt paljon teatteriprojekteja eri-ikäisten tukea tarvitsevien ihmisten kanssa, ja klovneria tarjoaisi heille mielestäni paljon. Niin ikään muistisairaalle ikäihmiselle klovnin hahmo voi olla tunnistettava. Yhtä lailla klovneria sopisi autismikirjolla olevien ihmisten kanssa työskentelemiseen”, Petri pohtii.

Hänen mukaansa oman klovnihahmon työstäminen voi vahvistaa tukea tarvitsevan ihmisen itsetuntoa ja fyysistä toimintakykyä. Punaisen nenän asettaminen kasvoille antaa mahdollisuuden olla hetken joku toinen kuin arjessa.

Jokaista tarvitaan

Sairaalaklovnin työtovereina ovat kaikki muut yliopistosairaalan organisaatiossa työskentelevät. Petri kertoo oppineensa arvostamaan yhä enemmän heistä jokaisen osaamista.

”Kunnioitukseni oli korkea ennestäänkin. Mutta nyt tiedän todella, että kaikkia tarvitaan: siistijöitä, huoltajia, hoitajia, lääkäreitä ja niin edelleen. Monella palkka on pieni työn vaativuuteen ja merkitykseen nähden.”

Sairaalaklovni ei osallistu varsinaiseen lääketieteelliseen hoitamiseen, mutta hygieniatoimet ja monet muut sairaalan käytännöt ovat ennättäneet käydä tutuiksi.

Petrin mukaan työtoverit ovat ottaneet sairaalaklovnit osaksi yhteisöä.

”Tuntuu, että heidänkin mielestään meillä on paikkamme porukassa.”

Entä millaiset hetket sairaalaklovnin työssä ovat Petrin mielestä kaikkein parhaita?

”Kyllä työn suurin palkitsevuus on monesti niissä ohikiitävissä kohtaamissa: lapsen hymyssä tai vilkutuksessa tai silmiin katsomisessa. Ja totta kai vanhempien ja hoitavien ammattilaisten kiitokset jännittäviin tilanteisiin osallistumisesta lämmittävät kovasti.”

Esimerkiksi syöpää sairastavat lapset ja nuoret saattavat olla potilaina vuosien ajan. Tällöin koko perheen kanssa ehtii syntyä pitkä suhde.

”On etuoikeus saada olla jakamassa perheiden taivalta”, Petri sanoo.

TEKSTI Mari Vehmanen
KUVAT Laura Vesa

• Avainsanat: ammattilainen, lapsi, perhe, vuorovaikutus