Siirry sisältöön

Tukiviesti on Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lehti

Kumppaniartikkelit

Tukena edistää työelämän osallisuutta

Työ on osa hyvää elämää ja yhdenvertaista kansalaisuutta. Tukena on nostanut työelämän osallisuuden yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Etsimme aktiivisesti erilaisia tapoja vaikuttaa työelämään ja edistää tukea tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä.

Tukena Oy:n päiväaikaisen toiminnan palveluyksiköt sekä Tukena-säätiön luotsaama Pirkanmaan palkkaamo ja Täsmä-hanke järjestävät työhönvalmennusta ja tekevät yhteistuumin työtä työllistymisen edistämiseksi. Osana yhteiskuntavastuutaan Tukena myös tarjoaa työpaikan monille tukea tarvitseville täsmätyöntekijöille.

”Ensimmäinen palkkatyöni ikinä!”

Kengät jalkaan ja Suvi Lindell on valmis kotimatkalle. Tukena Weturissa hoiva-avustajana työskentelevä Annukka Liikanen on pidetty työntekijä. (Suvi ja Annukka ovat jutun pääkuvassa.)

Tukena Weturissa työskentelevä Annukka Liikanen valmistui hoiva-avustajaksi Kiipulan ammattiopistosta. Työhönvalmennuksen avulla Annukka sai kolmisen vuotta sitten kesätyön Tukena Pappilanpuistosta, ja saman vuoden syksystä lähtien hän on ollut palkkatyössä Weturissa.

– Tämä on ensimmäinen palkkatyöni ikinä! On hienoa saada työstä palkkaa ja päästä tekemään oman alan työtä, Annukka Liikanen iloitsee.

Annukka on Weturin asiakkaille hyvin mieluinen työntekijä, ja hänestä työssä parasta ovatkin juuri asiakkaat. Annukan mielestä tärkeintä on olla läsnä; asiakkaatkin nauttivat kiireettömästä yhdessäolosta ja seurustelusta hänen kanssaan.

Arjen työt – perushoito, pukeminen, syöttäminen ja levyraadin vetäminen – ovat Annukalle mieluisia, mutta hänestä on hauskaa myös heittäytyä mukaan juhliin ja lähteä avuksi yhteisille retkille.

– Meillä on ihana työyhteisö ja todella hyvä yhteishenki. Saa olla oma itsensä, Annukka kertoo.

Annukka on täysivaltainen työyhteisön jäsen, ja se tuntuu hänestä merkitykselliseltä. Työtoverit ovat tulleet läheisiksi ja heiltä on saanut tukea myös oman elämän vaikeina hetkinä.

– Työn ilo tulee siitä, että saan tehdä itselle mieleistä työtä, josta aidosti tykkään. Tämä on minulle kutsumustyö. En ole koskaan halunnut tehdä muuta kuin hoitotyötä, Annukka toteaa.

Tavoitteena aina palkkatyö

Tukena Weturi on onnistunut löytämään palkkatyöpaikan jo 25:lle työhön valmennettavalleen. Täsmätyöntekijät tekevät muun muassa hoiva-avustajan, keittiöapulaisen, siistijän, salityöntekijän ja hyllyttäjän työtä. Työpaikkoina ovat päiväkodit, hoivakodit, McDonaldsit, Hesburgerit, Prismat ja S-marketit.

– Työhönvalmentajana tehtäväni on toimia tienraivaajana, väylän avaajana, etsiä ja järjestää työpaikkoja, työhönvalmentaja Heikki Jokipaltio sanoo.

Työpaikkojen löytäminen vaatii monitahoista yhteistyötä TE-toimiston, vammaispalveluiden, työnantajien ja valmennettavan kanssa. Ensimmäinen askel on saada työnantaja vakuuttuneeksi, että täsmätyöntekijöissä on valtava voimavara. Heikki Jokipaltion mukaan jokaisessa työpaikassa on työtehtäviä, jotka voisi räätälöidä täsmätyöksi.

– Työssä onnistumisia ja hienoja hetkiä saa kokea, kun kuulee, että muutama kuukausi aiemmin työnsä aloittanut valmennettava on saanut vakinaisen työpaikan. Tuntuu hyvältä tehdä työtä, jolla on merkitys, Heikki toteaa.

Heikki Jokipaltion mukaan työ merkitsee todella paljon asiakkaiden elämässä. Ensimmäinen palkkatyö tuo tekijälleen tunteen yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä. Kokonaisvaltainen elämänhallinta paranee ja työyhteisön jäseneksi pääseminen voimaannuttaa. Lisäksi palkka voi mahdollistaa elämään aivan uusia asioita.

mies ja nainen sohvalla
Työhönvalmentaja Heikki Jokipaltio ja Annukka Liikanen ovat yhtä mieltä siitä, että palkkatyö on olennainen osa hyvää elämää ja täysivaltaista kansalaisuutta.

Kehittämis- ja vaikuttamistyötä

Tukena-säätiö edistää työelämän osallisuutta kehittämällä työhönvalmennusta ja tekemällä valtakunnallista vaikuttamistyötä. Pirkanmaan palkkaamo ja Täsmä-hanke järjestävät monipuolista työllistymistä tukevaa toimintaa.

– Tarjoamme tukea tarvitseville ihmisille työelämän tuokioita, neuvontaa ja työhönvalmennusta. Tuemme alan ammattilaisia verkostoyhteistyön ja koulutuksen keinoin ja teemme tiivistä yhteistyötä työnantajien kanssa. Neuvomme myös tukea tarvitsevien ihmisten läheisiä heitä askarruttavia asioissa, suunnittelija Jenni Kujansivu kertoo.

– Autamme työnantajia löytämään juuri heidän tarpeisiinsa sopivan työntekijän. Täsmätyöntekijä voi olla juuri se puuttuva palanen, jonka työnantaja ja työyhteisö tarvitsee, Jenni jatkaa.

Täsmätyöntekijät voivat olla ratkaisu tilanteisiin, joissa työtä on tarjolla vain osa-aikaisesti, työ ajoittuu ruuhkahuippuihin tai tehtävät ovat sellaisia, että ne syystä tai toisesta jäävät aina tekemättä, koska työntekijöillä on kädet täynnä muita tehtäviä eikä heillä ole aikaa.

Jenni Kujansivun mukaan erityistä tukea tarvitsevat työntekijät myös monimuotoistavat työyhteisöjä ja tuovat uusia näkökulmia tarkastella työntekoa.

– Tällä hetkellä työmme painopisteenä on se, miten tuloksellista työhönvalmennusta voitaisiin laajentaa uusille alueille ja siten saada valmennus mahdollisimman monen sitä tarvitsevan tueksi.

mies työvaatteissa kaupan vihannesosastolla
Väinö Hirtolahti sai myymäläapulaisen paikan kotipaikkakuntansa Salesta.

Työtehtävät kunkin vahvuuksien mukaan

Yksi Tukenan tärkeimmistä yhteistyökumppaneista työelämän osallisuutta edistettäessä on Pirkanmaan Osuuskauppa, jossa on tehty seitsemän vuoden ajan pitkäjänteistä työtä täsmätyöntekijöiden työllistämiseksi.

– Tarjoamme palkkatyötä jo yli 80:lle erityistä tukea tarvitsevalle työntekijälle, rekrytointipäällikkö Heini Salo kertoo. Täsmätyötehtäviin haetaan tekijöitä kaksi kertaa vuodessa, ja viime syksyn haku tuo tullessaan 13 uutta työntekijää. Yhdessä työhönvalmentajien kanssa pyritään löytämään jokaiselle oikea työtehtävä.

– Täsmätyötehtävät räätälöidään aina kunkin vahvuuksien mukaan. Kaikki työtehtävät ovat tärkeitä, Heini Salo korostaa. Yhteistyö työpaikoille jalkautuvien työhönvalmentajien kanssa saa Heini Salolta lämpimän kiitoksen.

Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa edistää tukea tarvitsevien työnhakijoiden työllistymismahdollisuuksia osana vastuullisuustyötään. Täsmätyöntekijät tuovat työpanoksensa liki 50 toimipisteeseen: myymälöihin, liikennemyymälöihin, ravintoloihin ja kahviloihin.

– Täsmätyöntekijät ovat saaneet paljon kiitosta työtiimeiltämme. He tuovat monimuotoisuutta ja rikkautta työyhteisöihin, Heini Salo kiittää.

TEKSTI JA KUVAT: Elina Leinonen

mies ja nainen työvaatteissa, ja kaupan kylmäkaappi
Väinö tuo kaivattua lisäapua myymälän arkeen. Työpäivinä hänen tukenaan on myymäläpäällikkö Sanna Hasari.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä