Avainsana
#osallisuus
Juristi vastaa: Milloin kehitysvammainen lapsi voi saada henkilökohtaista apua?
Vammainen lapsi voi saada henkilökohtaista apua, kun hän voi itse ainakin osittain vaikuttaa ja tehdä päätöksiä omasta toiminnastaan eikä hän ole vanhempiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan ja hoivan tarpeessa.
Me Itsen julkilausuma: jokainen pitää kohdata ihmisenä
Me Itsen tämänvuotinen julkilausuma muistuttaa, että yhdenvertainen kansalaisuus on perusoikeus.
Tuki ja toivo kuuluvat kaikille
Rohkea ja vahva Kehitysvammaisten Tukiliitto rakennetaan yhdessä, puheenjohtaja Petri Liukkonen sanoo.
2 000 tuntia sivustaseuraajana
Liian monet lapset jäävät päiväkodissa sivustaseuraajiksi, Susanna Tero Malikkeesta kirjoittaa.
Kokemustoiminta on Tukiliitossa tärkeää
Tukiliitolla on uusi strategia eli pitkän ajan suunnitelma. Tukea tarvitsevien ihmisten oma ääni halutaan kuuluviin yhä paremmin.
Toteutuuko itsemääräämisoikeus oikeasti?
Miten itsemääräämisoikeus, kuuleminen ja osallistuminen toteutuvat kehitysvammaisten ihmisten elämässä? Killin Kehitysvammaisten tuki ja Turun Seudun Kehitysvammaisten tuki lähtivät vapaaehtoisvoimin yhdessä selvittämään.
Kuka saa pankkitunnukset?
Verkkopankkitunnukset ovat yhä tärkeämpi digitaalisen asioimisen väline. Silti niiden myöntämisen käytännöt vaihtelevat. Aleksi Jaakkola on tyytyväinen tunnusten käyttäjä, kun taas Sari Vanttaja ei ole toistaiseksi onnistunut saamaan tunnuksia.
Palkkatyön tukeminen säästää kuluja
Etelä-Karjalan hyvinvointialueella tehtiin hätkähdyttävä laskelma tuetun työllistämisen kustannuksista. Kävi ilmi, että palkkatyön tukeminen on yhteiskunnalle moninkertaisesti edullisempaa kuin työtoiminnan järjestäminen.