25.11.2024

Sanottua

Lopusta löytyy uusi alku

Merja Määttänen tuntee haikeaa juhlallisuutta viimeisen paperi-Tukiviestin äärellä. ”Yhtä vain toivon”, hän sanoo.

Kirjoittaja

Merja Määttänen

Tukiliiton viestintäjohtaja

Tunnustan. Tunnen haikeaa juhlallisuutta viimeisen paperi-Tukiviestin äärellä. Lehdenteko on rytmittänyt elämääni siitä asti, kun aloitin työt Tukiliitossa elokuussa 2012. Siitä asti olemme myös tehneet yhteistyötä päätoimittaja Mari Vehmasen kanssa. Ensimmäiset kymmenen vuotta minä olin päätoimittaja ja hän ykkösluottotoimittajani. Kun karkasin kahdeksi vuodeksi Keniaan 2022, Mari otti ohjat, ja paluuni jälkeen olen yrittänyt täyttää luottoavustajan saappaita viimeisten paperilehtien kanssa.

Olemme tehneet Tukiviestiä suurella rakkaudella, ylpeydelläkin. On etuoikeus saada tehdä näin laadukasta ja merkityksellistä lehteä – ja kohdata työn tuoksinassa tarinoiden päähenkilöitä, teitä lukijoita, joiden kanssa oppii elämästä aina jotain uutta.

*

Kenian-vuosieni aikana tein muutaman jutun Tukiviestiinkin. Mitä enemmän perehdyin vammaisten ihmisten tilanteeseen Keniassa, sitä enemmän mykistyin. Tällainen on todellisuus ilman hyvinvointivaltion turvaverkkoa: hengenvaarallinen, joka ikinen päivä.

Kun julkista palvelujärjestelmää ei ole, haavoittuvassa asemassa elävien ihmisten selviytyminen päivästä toiseen on täysin yksityisten ihmisten ja yhteisöjen vapaaehtoisen avun varassa.

Kuuntelin ihmisten unelmia. Monien puheissa toistui paikka, jossa vammainen ihminen voisi elää koko elämänsä turvassa. Lapset saisivat hoivaa ja mahdollisuuden oppia, sitten isompana kukin voisi tehdä työtä kykyjensä mukaan, ja saada palkaksi ruokaa ja suojaa.

He haaveilivat laitoksista. Vähän niin kuin meillä silloin, kun Suomi oli niin sanottu kehitysmaa.

Nyt me olemme rikas länsimaa, jossa leikataan ja murennetaan hyvinvointivaltiota pala palalta. Hiljalleen puhe säästämisen pakosta normalisoituu, totumme tyytymään vähempään.

Suostummeko todella kävelemään takaperin? Mihin asti?

Tukiliitto ei suostu. Me olemme olemassa, jotta jokaisen ihmisoikeudet toteutuvat, jokainen saa tarvitsemansa tuen ja jokainen kuuluu joukkoon.

Nyt olemme rikas länsimaa, jossa leikataan ja murennetaan hyvinvointivaltiota pala palalta. Hiljalleen puhe säästämisen pakosta normalisoituu, totumme tyytymään vähempään. Suostummeko todella kävelemään takaperin? Mihin asti?

Loppu on aina uusi alku, niin nytkin. Tukiviestin elämä jatkuu toisenlaisena ja – haikeudesta huolimatta – monin tavoin parempana. Ilman jäykkiä painoaikatauluja pystymme julkaisemaan juttuja ympäri vuoden, tapahtumisen omaan tahtiin. Avoimen verkkolehden kautta pystymme tavoittamaan ihmisiä laajasti myös ”kuplan” ulkopuolelta, ja se helpottaa vaikuttamistyötä.

Ennen kaikkea: pystymme tekemään lehteä, johon meillä on varaa yhä ankarammaksi käyvässä taloustilanteessa. Jatkossakin aiomme nopean julkaisutoiminnan lisäksi koota muutaman kerran vuodessa teemakokonaisuuksia, paperilehden perinteen hengessä.

Yhtä vain toivon.

Kunpa te lukijat löytäisitte verkkolehden ja ottaisitte sen omaksenne. Kannattaa, lupaan. Kannattaa tilata myös lehden uutiskirje, joka kilahtaa sähköpostiin muutaman kerran vuodessa ja kertoo ajankohtaisista asioista. Tilauksen voi tehdä tuolla: uutiskirje.tukiliitto.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

*

PS. Tämän jutun pääkuva vie Kenian Jujaan, pikkukaupunkiin Nairobin lähistöllä. Siellä toimii Hope and Faith, hylättyjen vammaisten lasten orpokoti. Lapset, jotka eivät pysty käymään koulua, viettävät suurimman osan päivää lastenkodin täpötäydessä yhteistilassa. Tukiviestin juttu joulukuulta 2022 löytyy Tukiliitto.fi-sivuston Tarinat osiosta: Asante – kiitos puhtaasta vedestä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun). Siitä tulee vähän joulumieli vielä kaksi vuotta myöhemmin.