Sisko on tärkein tuki ja turva
Siskokset Mervi ja Virve Kinni pitävät eläkkeellä tiiviisti yhtä. Kaksin käydään uimassa, tehdään käsitöitä ja muistellaan edesmenneitä läheisiä.
Mervi Kinni, 71, istuu terassillaan nauttimassa iltapäivän rauhallisesta tunnelmasta. Ympärillä loistavat karjalanneito ja muut loppukesän kukkaset.
Mervi on asunut KVPS-koti Poutapilvessä lähellä Imatran keskustaa vuodesta 2014 eli siitä lähtien, kun rakas äiti nukkui pois. Sitä ennen Mervi oli elänyt käytännössä koko ikänsä lapsuudenkodissaan, viimeiset vuodet kaksistaan iäkkään äidin seurana.
Helvi-äidin kuolema 92 vuoden korkeassa iässä oli kova paikka Merville. Edelleen kyyneleet nousevat silmiin äidin muistelemisesta.
”Mie aina autoin äitiä”, hän sanoo.
Vieraisille tullut sisko Virve Kinni, 75, kertoo, että suuresta surusta huolimatta muutto ensimmäiseen omaan kotiin sujui jopa yllättävän kivuttomasti.
”Onneksi tämä Poutapilvi oli valmiiksi tuttu paikka. Äitimme toimi Mervin omaishoitajana, ja Mervi vietti täällä Poutapilvessä aina äidin omaishoidon lomaviikot.”
Poutapilvessä Mervin kotina on yksiö omalla sisäänkäynnillä. Samassa suojaisessa pihapiirissä on erillisiä asuntoja, ryhmäkoti paljon tukea tarvitseville asukkaille sekä monenlaisia yhteistiloja. Mervi käy syömässä kaikki ateriansa yhdessä Poutapilven muiden asukkaiden kanssa, ja hän viettää muutoinkin päivittäin aikaa naapureiden seurassa.
”Maanantaina on leivontaa, tiistaina käsitöitä, keskiviikkona ulkoilua, torstaina ruuanlaittoa ja perjantaina siivouspäivä”, Mervi kertoo aktiivisesta viikko-ohjelmasta.
Ohjaajat käyvät auttamassa häntä esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa ja ihon rasvaamisessa. Apua on ympäri vuorokauden saatavilla hälytysranneketta painamalla.
Yhteisöllinen lapsuus
Mervi, Virve ja heidän kaksi veljeään viettivät lapsuuden tiiviisti yhdessä suvun kanssa. Maalla Ruokolahdella samassa pihapiirissa asuivat oman ydinperheen lisäksi isovanhemmat ja sedän suurperhe.
”Aina löytyi leikkikavereita. Serkut olivat meille kuin sisaruksia. Muutenkin oli turvallista. Mummu huolehti meistä, kun vanhemmat tekivät töitä”, siskokset muistelevat.
Mervi kipitti mukana lapsilaumassa muiden tavoin.
”Ainoastaan sitä vähän ihmeteltiin, että Mervi oli aina niin mahdottoman kiltti. Mervi oli kai nelivuotias, kun aikuiset alkoivat miettiä hänen lähettämistään tutkimuksiin”, Virve kertoo.
Äidille tyttären kehitysvammaisuus oli syy pitää aina tiukasti tämän puolta. Jo pienenä Mervi olikin varsinainen äidin tyttö: hän autteli parhaansa mukaan ja juoksi asioilla.
”Vaikka me lapset osallistuimme maatalon töihin, niin silti ehdittiin tehdä paljon muuta mukavaa. Talvella hiihdettiin ja kesällä uitiin. Mervi oli totta kai aina mukana”, Virve-sisko sanoo.
Mervi kävi seitsemän luokkaa kylän kansakoulua. Erityisopetusta tai -luokkia ei 1960-luvun suomalaisella maaseudulla vielä tunnettu.
”Toisaaltahan Mervin oli helppoa ja turvallista olla omassa lähikoulussa”, Virve arvelee.
”Kyllä mie koulusta tykkäsin. Kavereiden pyörän takana pääsin aina kouluun ja takaisin”, Mervi toteaa.
Hän oppi ajamaan myös itse pyörää ja alkoikin liikkua sillä ahkerasti. Hän esimerkiksi pyöräili joka toinen pyhä kirkkoon ja kävi vieraisilla kyläläisten luona.
”Monet alkoivat oikein odottaa, että milloin Mervi tulee käymään”, Virve sanoo.
Mervin elämän tärkeisiin merkkipaaluihin kuuluu rippikoulun käyminen. Sen jälkeen hän suoritti Kiteellä kotitalouskurssin.
Työtoiminta päättyi koronaan
Työtoiminta oli vuosikymmenien ajan mieleinen osa Mervin arkea, ja siellä hän kävi yhä virallisen eläkeiän tultua täyteen.
”Sitten ne alkoivat ehdotella, että pitäisi jo lopettaa”, Mervi kertoo.
Lopulta siirtyminen eläkkeelle kävi luontevasti noin 67-vuotiaana. Koronaepidemian vuoksi toiminta jäi muutoinkin tauolle, ja myös pitkäaikainen tuttu työtoiminnan ohjaaja eläköityi samoihin aikoihin.
”Nyt muiden vuoro”, Mervi toteaa.
Työtoiminnassa hänen ominta alaansa olivat aina käsityöt. Niiden tekeminen jatkuu nyt kotona omassa tahdissa. Sukulaisille syntyy esimerkiksi villasukkia ja kirjottuja vohvelikangaspyyhkeitä.
”Vain kipeät sormet vähän haittaavat tekemistä”, Virve-sisko harmittelee.
Työuransa fysioterapeuttina tehnyt Virve kertoo kannustavansa siskoa parhaansa mukaan olemaan aktiivinen ja pitämään näin toimintakyvystään huolta. Nytkin on yhdessä muisteltu jalkajumpan ohjeita iltaa varten.
”Äiti vannotti ennen kuolemaansa, että muista huolehtia Mervistä.”
Tiivistä yhteydenpitoa
Siskosten välit ovat iän myötä tiivistyneet entisestään. Äidin kuoleman jälkeen Virve on ryhtynyt auttamaan Merviä laskujen maksamisessa ja muissa käytännön asioissa. Viralliseksi edunvalvojaksi hän ei ole silti nähnyt tarvetta ruveta.
Jokin aika sitten Virve muutti viettämään omia eläkepäiviään takaisin maalle vanhaan lapsuudenkotiin. Mervi käy siskon luona säännöllisesti muutaman päivän vierailuilla, ja usein koko heinäkuu on kulunut maalla.
Yhdessä siskokset muun muassa käyvät uimassa, pelaavat korttia, tekevät käsitöitä, katsovat televisiota, ulkoilevat ja kyläilevät naapureissa. Paljon myös muistellaan äitiä ja muita edesmenneitä läheisiä: katsellaan valokuva-albumeita ja luetaan vanhempien hautajaisadresseja. Myös vuosien varrella tehdyissä yhteisissä ulkomaanmatkoissa riittää muisteltavaa.
”Ja Virven luona saa nukkua pitkään. Täällä kotona pitää nousta aamupalalle”, Mervi huomauttaa.
Myös muut sukulaiset ovat tärkeitä, vaikka osa heistä asuu kauempana muualla Suomessa. Mervi seuraa tarkasti veljien lasten ja lastenlasten kuulumisia ja soittelee serkkujen kanssa.
Arjen ehdottomasti tärkein tuki ja turva on silti Virve. Siskokset puhuvat viisikin kertaa päivässä puhelimessa silloin, kun eivät tapaa kasvokkain.
”Äiti vannotti ennen kuolemaansa, että muista huolehtia Mervistä ja pitää aina Mervin puolia. Niin olen tehnyt, ja hyvin on pärjätty yhdessä”, Virve sanoo silmäkulmaansa pyyhkien.
Sisko on perhe
Virve korostaa, ettei kyse ole missään nimessä uhrauksesta. Ilman siskoa arjesta puuttuisi paljon.
”Minulla ei ole omaa perhettä. Mervi on siis minun perheeni ja todella iso osa elämääni. Siskous on ennen kaikkea hyvää kaveruutta ja toveruutta”, Virve sanoo.
”Virve on hyvä sisko. Nuorena tuli joskus kinaa, mutta ei enää pitkään aikaan ”, Mervi puolestaan kiittää.
Virve sanoo oppineensa Mervin rinnalla esimerkiksi suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä elämän monimuotoisuutta kohtaan. Samalla on kirkastunut, mikä todella on tärkeintä.
”Aina on aikaa toiselle ihmiselle, jos vain on halua. Se on lopulta paljon antoisampaa kuin ajatella pelkästään itseään. Ja meillä molemmilla on ehdottomasti omatkin elämämme, vaikka paljon olemme yhdessä”, Virve korostaa.
Esimerkiksi Lapin-matkoille on hyvä lähteä turvallisin mielin, kun tietää siskon saavan Poutapilven ohjaajilta tarvitsemansa avun.
”Aina pari päivää minun luonani kyläiltyään Mervi alkaa jo kysellä omaan kotiin, ja se on tosi hyvä merkki.”
Myös tulevaisuuteen ja iän karttumiseen Virve sanoo suhtautuvansa levollisesti.
”Uskon ja toivon, että Mervi saa hyvää huolenpitoa, vaikka minä en enää jonakin päivänä sen antamiseen pystyisi osallistumaan.”
”Aina on aikaa toiselle ihmiselle, jos vain on halua.”
TEKSTI Mari Vehmanen
KUVAT Laura Vesa
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
TarinatLauluja arjen rosoiselta puolelta
Viivi Laakso rakastaa suomen kieltä, kirjoittamista ja musiikkia. Hän haluaa kertoa tarinoita ihmisistä, jotka eivät kuulu suomalaisen yhteiskunnan lottovoittajiin.
-
Tarinat”Rahan riittäminen ahdistaa”
Helsinkiläinen Pauliina haluaisi ehdottomasti tehdä mieluummin töitä kuin hakea työkyvyttömyyseläkettä. Nyt asumistuen leikkaukset ja hintojen nouseminen kuitenkin pelottavat.
-
Tarinat”Palkkaa voi itse vaatia”
Jarkko Karhapää onnistui muuttamaan avotyönsä palkkatyöksi. Työt pesulassa pysyivät samoina kuin ennenkin, mutta arjessa on nyt uutta pelivaraa aiempaa suurempien tulojen ansiosta.