Siirry sisältöön

Tukiviesti on Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lehti

Tarinat

Vapaaehtoisena toimiminen tuo sisältöä elämään

Erkki Tauriaiselle toisten auttaminen tuo mielihyvää. Vapaaehtoistyö on tuonut elämään uusia ihmisiä ja laajentanut yksineläjän sosiaalisia ympyröitä. Erkki todistaa omalla esimerkillään myös sen, että liikuntarajoite ei ole este vapaaehtoistoiminnalle.

Erkki Tauriaiselle vapaaehtoisena toimiminen eri yhteisöissä on tärkeä osa arkea. Tukiliiton Elämä omaksi-hankkeen hankesuunnittelija Jaana Kehänen haastatteli ja kirjasi Erkin tarinan Kuusamossa toukokuussa 2024.  

*

”Olen Erkki Tauriainen Kuusamosta. Kalenterini täyttyy erilaisista vapaaehtoistehtävistä ja omista kuntosaliharjoitteluista. Käyn kuntosalilla kolmena päivänä viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Tavoitteeni on kuntoutua niin hyvin, että pystyn vielä liikkumaan ilman rollaattoria.

Olen suorittanut Suomen Punaisen Ristin ystäväkoulutuksen. Lisäksi kuulun kahteen eri eläkeläisjärjestöön, joihin olen myös ilmoittanut olevani käytettävissä vapaaehtoistehtäviin.

Aloitin vapaaehtoistoiminnan, koska halusin sairastumiseni jälkeen laajentaa sosiaalista piiriäni. Lääkärin mukaan sosiaaliset suhteet edistävät toipumista. Aloitin vapaaehtoistoimintani vanhusten kanssa ja aluksi olin mukana auttamassa vanhuksia ulkoilemisessa. Toimintaan tarvittiin useampia vapaaehtoisia, koska jokainen vanhus liikkuu eri tahtiin omien voimavarojensa mukaan.

Tällä hetkellä toimin vapaaehtoisena kumppanuustalo Nuotan järjestämässä Ulkoilun ystävät -toiminnassa. Toiminnan kautta kuka tahansa tukea tarvitseva henkilö voi pyytää vapaaehtoisen avukseen ulkoiluun, liikkumiseen, harrastuksiin. Minä tuen muistisairasta henkilöä kulkemalla hänen kanssaan kaksi kertaa viikossa kuntosalille ja takaisin. Toimin vapaaehtoisena avustajana myös kumppanuustalo Nuotan järjestämällä yhteislounaalla perjantaisin. Lounaalla jaetaan koulun ylijäämäruokaa ja kauppojen lahjoittamia hävikkiruokatarvikkeita. Samalla pyritään vähentämään koulujen ja kauppojen ruokahävikkiä.

Lisäksi toimin vapaaehtoisena Tukiliiton Elämä omaksi -hankkeen Kohtaa mut -kahviloissa. Vapaaehtoisena toimiminen kahvilassa on mukavaa, kun samalla saa jutella ja vaihtaa kuulumisia kahvilakävijöiden kanssa. Kahvilakävijät ovat välittömiä ja kertovat rehellisesti mitä ajattelevat. 

Toisten auttaminen tuo mielihyvää, kun kuulee, kuinka autettava on kuntoutunut. Kun antaa itsestään jotain toiselle, niin saa myös itse jotain. Koska asun yksin, sosiaalinen ympäristöni on pieni, vapaaehtoisuuden myötä sosiaalinen piirini on laajentunut ja olen tutustunut erilaisiin ihmisiin. Vapaaehtoisena toimiminen tuo sisältöä elämään ja mielekästä tekemistä.

Mielestäni vapaaehtoiseksi lähtiessään tulee olla oma halu auttaa ja antaa omaa aikaa.

Olen huomannut, että vapaaehtoistehtäviä ei aina tarjota liikuntarajoitteisille henkilöille. Olen pyrkinyt tuomaan esille sitä, että vaikka itse käytän liikkumisessa apuna rollaattoria, voin silti toimia vapaaehtoisena. Liikuntarajoitteet eivät ole este vapaaehtoisena toimimiselle!

Pienikin panos on tärkeä

Vapaaehtoistehtävät voivat olla monenlaisia: vanhusten auttamista matkalla harrastuksiin, kuulumisten vaihtoa ja juttelua, ihmisten kohtaamista, avustavia tehtäviä eri järjestöjen tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan kaikille avointa, yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehtävää toimintaa. Toiminta lisää yhteenkuuluvuutta, tukee hyvinvointia ja lisää osallisuutta.

Jokainen vapaaehtoinen saa itse päättää minkä verran ja millä tavalla toimintaan osallistuu. Vapaaehtoiseksi voi lähteä kuka tahansa omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Monenlaisia vapaaehtoisia tarvitaan ja meillä kaikilla on omat vahvuutemme, joita voimme hyödyntää. Pienikin panos on tärkeää!

Vapaaehtoistoiminnasta hyötyvät kaikki osapuolet. Toiminnalla voidaan mahdollistaa myös sellaisten ihmisten toiminta, joille erilaiset rajoitteet nostavat osallistumisen kynnystä.

Vapaaehtoistoiminnan kautta tutustuu uusiin ihmisiin, oppii uusia taitoja ja pääsee kokemaan monenlaisia asioita, joita ei ehkä muuten tulisi arjessa vastaan. Ennen kaikkea auttamisesta saa hyvän mielen!

TEKSTI JA KUVA Jaana Kehänen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä