Avainsana
#yhdistystoiminta
Parasta tukiliittolaisuudessa juuri nyt?
Tukiliittolaiset läheltä ja kaukaa kokoontuivat Tampereelle liittokokoukseen ja sen oheistapahtumiin kesäkuun alussa. Kysyimme ihmisiltä, mikä tukiliittolaisuudessa on kaikkein parasta. Ja vastauksia löytyi.
Mahdollisuus rentoon hengailuun
Tuu mukaan -hanke tarjoaa Jyväskylässä erityistä tukea tarvitseville nuorille tilaisuuden tavata muita samanikäisiä. Nuoret ovat itse päättäneet, mitä tapaamisissa tehdään.
Vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellisyyden tunnetta
Tukiliiton puheenjohtaja Petri Liukkoselle vapaaehtoistoiminta on innostavaa ja merkityksellistä. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä yhdessä ja vaikuttaa laajemmin myös palvelujen saatavuuteen tai epäkohtien korjaamiseen.
Nuorta voimaa
Keski-Uudenmaan tukiyhdistyksessä on meneillään sukupolvenvaihdos. Uusi puheenjohtaja Sara Tiirola on saanut innostettua mukaan muitakin nuoria vapaaehtoisia.