Yhdistyksistä
Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki?
Ota yhteyttä ja kerro siitä meille.
-
Yhdistyksistä
Toteutuuko itsemääräämisoikeus oikeasti?
Miten itsemääräämisoikeus, kuuleminen ja osallistuminen toteutuvat kehitysvammaisten ihmisten elämässä? Killin Kehitysvammaisten tuki ja Turun Seudun Kehitysvammaisten tuki lähtivät vapaaehtoisvoimin yhdessä selvittämään.
-
Yhdistyksistä
Palvelujärjestelmä muuttui kasvottomaksi – ja vaikuttaminen haastavammaksi
Yhdistys- ja vaikuttaja-aktiivien mielestä kevään vaalit ovat mahdollisuus kääntää hyvinvointialueiden suuntaa. Henkilökunnan vaihtuvuus on ollut toistaiseksi eräs suurimmista ongelmista.
-
Yhdistyksistä
Teemaviikolla juhlittiin yhdessä – eri puolilla Suomea
Kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumissa voimaannuttiin yhdessäolosta ja samalla nostettiin tietoa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksista. Tukiviesti palaa tunnelmiin.
-
Yhdistyksistä
Tukiviesti – aito läheisten ääni
Tukiviestin siirtyessä verkkojulkaisuksi on aika muistella lehden vaiheita. Lehti on ollut jäsenille tärkeä tuki ja tiedonlähde jo yli 50 vuotta.
-
Yhdistyksistä
Kuinka käy palveluiden?
"Piti tulla leveämmät hartiat, mutta palvelut ovatkin vähentyneet." Pirkanmaan tukipiiri ja vaikuttamistyöryhmä löysivät yhdessä paljon vaikuttamisen paikkoja.
-
Yhdistyksistä
Riittävä rahoitus syntyy pienistä puroista
Muotinäytöksiä, säätiöitä, osallistuvaa budjetointia... Yhdistysaktiivit eri puolilta Suomea kertovat, miten he ovat onnistuneet löytämään uusia varainhankinnan tapoja. Kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti yllättäviäkin rahoituskanavia.
-
Yhdistyksistä
Nokialaisten seikkailu Mallorcan saarella
Tukiyhdistys pitää kiinni pitkästä, yhteisestä reissuperinteestä. Tällä kertaa käytiin 45 hengen huippuporukalla Espanjan auringon alla.
-
Uutiset, Yhdistyksistä
”Me olemme olemassa ja meillä on vammaisvoimaa!”
Tukiliiton kokemustoimijoita, työntekijöitä ja jäsenyhdistysten ryhmiä oli mukana Vammaisvoimaa!-tapahtumassa Helsingissä elokuun lopussa. Tapahtumassa nostettiin esiin vammaisten ihmisten merkitystä ja arvoa yhteiskunnassa.
-
Yhdistyksistä
Parasta tukiliittolaisuudessa juuri nyt?
Tukiliittolaiset läheltä ja kaukaa kokoontuivat Tampereelle liittokokoukseen ja sen oheistapahtumiin kesäkuun alussa. Kysyimme ihmisiltä, mikä tukiliittolaisuudessa on kaikkein parasta. Ja vastauksia löytyi.