”Me olemme olemassa ja meillä on vammaisvoimaa!”
Tukiliiton kokemustoimijoita, työntekijöitä ja jäsenyhdistysten ryhmiä oli mukana Vammaisvoimaa!-tapahtumassa Helsingissä elokuun lopussa. Tapahtumassa nostettiin esiin vammaisten ihmisten merkitystä ja arvoa yhteiskunnassa.
On aurinkoinen iltapäivä ja joukko ihmisiä odottelee junan saapumista Tampereen rautatieasemalla. Tunnelma on iloisen jännittynyt. Porukalla on mukanaan punaisia Kohtaa mut -ilmapalloja ja puisia mielenosoituskylttejä.
Juna saapuu asemalle ja ihmiset astelevat sinne sisään. Tukiliiton kokemustoimijoita ja työntekijöitä asettuu junan vaunuun. Pöytään otetaan esiin erilaisia tarroja, joilla on tarkoitus koristella puiset kyltit. Niissä lukee tärkeitä iskulauseita, kuten Yhdenvertaisuus ei ole maailmassa valmiina. Se vaatii tekoja.
”Minun suosikkini on tämä kyltti, jossa lukee Vammaisuudella ei ole ikärajaa. Vammaispalvelut kuuluvat kaiken ikäisille.”, kertoo Tukiliiton kokemustoimijana juuri aloittanut Sanna Hakulinen.
Kokemustoimijat ovat itse valinneet kyltteihin tulevat iskulauseet. Nyt on tarkoitus mennä tuomaan tärkeitä asioita näkyville ja saada niin päättäjät kuin kaikki ohikulkijatkin huomaamaan, että vammaisten ihmisten merkitys yhteiskunnassa on suuri.
Puheita ja esityksiä Narinkkatorilla
Tapahtuma keräsi yhteen yli 50 vammaisjärjestöä, yhteisöä, yritystä ja vammaisasioiden liittolaista. Tukiliittolaiset olivat joukon mukana kuuntelemassa esityksiä ja puheita Narinkkatorilla.
Vammaisten ihmisten pitämissä puheissa näkyivät vahvasti tapahtuman kolme teemaa, jotka olivat:
• Vammaiset ihmiset ovat hyödyntämätön voimavara työelämälle.
• Vammaisten ihmisten osallisuuden edistäminen luo koko yhteiskuntaan hyvinvointia.
• Vammaisjärjestöjen toiminnan merkitystä yhteiskunnalle ei pidä unohtaa.
Muun muassa työ herätti aiheena keskustelua myös Tukiliiton kokemustoimijoiden kesken:
”Minulla on sellainen kokemus, että yhteiskunnassa ajatellaan, ettei vammaisella ihmisellä saisi olla rahaa”, kertoo Hakulinen.
”Helposti myös annetaan valmiiksi C-lausunto, ettei saa tehdä työtä, vaikkei kunnollista syytä lausunnolle olisikaan”, jatkaa Sannan matkaseurana oleva avopuoliso Tomi Mansikka.
Narinkkatorin puheiden jälkeen koko paikalle saapunut suuri joukko lauloi yhteislaulun ja viittoi sen mukana.
”Me ollaan täällä, jotta sä näkisit että me ollaan olemassa! Me ollaan monenmoisia, silti tasa-arvoisia. Meillä on vammaisvoimaa!”, kaikui aurinkoiselta Narinkkatorilta kauas.
Marssi herätti huomiota
Yhteislaulun jatkuessa siirryttiin marssimaan kulkueena kohti Eduskuntataloa. Satojen ihmisten kulkue eteni Mannerheimintietä eteenpäin huutaen iskulauseita, kuten ”Meillä on vammaisvoimaa!” ja ”Meillä on ääniä, emme kaipaa sääliä!”. Ohikulkijat huomasivat suuren joukon ja jäivät myös kuuntelemaan sekä katsomaan kantaaottavia kylttejä.
Eduskuntatalon edessä päättäjät eri puolueista olivat puhumassa ja kertomassa terveisiään. Toiveena tietysti oli, että myös vammaisten ihmisten terveiset kulkeutuisivat päättäjille. Tapahtuman puheissa korostettiin muun muassa vammaisten oikeutta osallistua yhteiskunnallisiin asioihin ja työelämään sekä oikeutta saada palveluja.
”Vammaispalvelut kuuluvat kaikille ja nämä ovat kaikkien vammaisten yhteisiä asioita!” korostaa Tukiliiton pitkäaikainen kokemustoimija Heikki Suvilehto.
”Monessa olen ollut mukana, mutta enpä olisi alkuvuodesta uskonut, että pääsen vielä tällaiseen kruununjalokiveen mukaan! Täällä Vammaisvoimaa-tapahtumassa tuodaan niin tärkeitä asioita esiin”, Suvilehto kiteyttää.
TEKSTI Senni Östman
KUVAT Senni Östman
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Tarinat
Lätäkköön ajaminen on ihan parasta
Vilma Tirronen nauttii samoista asioista kuin muutkin ikäisensä lapset. Hän tahtoo liikkua itsenäisesti ja tehdä asioita itse. Yhdenvertaiseen osallistumiseen Vilma tarvitsee apuvälineitä ja aikuisten luovaa ajattelua.
-
Tarinat
Pienoismallien rakentajista tuli omanlaisensa perhe
Salossa kokoontuu joka arkitorstai porukka, joka rakentelee pienoismalleja, kahvittelee sekä jakaa elämän ilot ja surut. Kerhoa vetävät Taisto ”Tave” Sorola ja Hannele ”Hansu” Sorola, joille vapaaehtoistoiminta merkitsee hyvän mielen tuottamista.
-
Yhdistyksistä
Parasta tukiliittolaisuudessa juuri nyt?
Tukiliittolaiset läheltä ja kaukaa kokoontuivat Tampereelle liittokokoukseen ja sen oheistapahtumiin kesäkuun alussa. Kysyimme ihmisiltä, mikä tukiliittolaisuudessa on kaikkein parasta. Ja vastauksia löytyi.