”Kyllä meillä oli hauskaa.”
Arvo Järvinen on taittanut useiden vuosikymmenten mittaisen taipaleen vapaaehtoistoiminnassa. Tärkeintä hänellä on aina ollut tehdä työtä tukea tarvitsevien ihmisten oikeuksien ja hyvän elämän edistämiseksi.
Järvisen perheen kolmesta lapsesta vanhin, Arto, syntyi vuonna 1967. Hänellä todettiin jo varhain hyvin harvinainen Williamsin oireyhtymä.
”Tuohon aikaan kehitysvammaisia lapsia pidettiin usein piilossa. Artoa sen sijaan ei koskaan piiloteltu. Poika oli aktiivisesti mukana kaikessa”, vanhemmat Raili ja Arvo Järvinen muistelevat.
”Tänä päivänä kehitysvammaisiin ihmisiin suhtaudutaan paljon paremmin kuin ennen.”
Kun Arto oli vielä pieni, perhe asui Pukkilassa. Siellä ei ollut tukiyhdistystä eikä juuri kehitysvammaisia kuntalaisiakaan.
”Tuolloin ei ollut paljoa palveluita, ei työ- ja toimintakeskuksia eikä kaikkialla koulujakaan kehitysvammaisille lapsille. Valitsimme asuinpaikan sen mukaan, että Arto pääsi Orimattilan harjaantumiskouluun”, Arvo Järvinen kertoo.
Arto oli onnekas ja sai käydä koulua koko lapsuutensa ajan. Lukemisesta tuli pojalle rakkain harrastus. Musiikki, laulaminen ja soittaminen olivat hänelle myös mieluisia pienestä pitäen.
Kosketuksen tuon ajan laitoshoitoon Järviset saivat, kun Arto oli koulunkäynnin lykkäyksen vuoksi viikon tutkimusjaksolla Vaalijalassa. Vanhempien hämmästykseksi poika taantui jo tuossa ajassa kovasti taidoissaan.
Arto sai asua aikamieheksi saakka lapsuudenkodissaan vanhempiensa kanssa. Kouluvuosien jälkeen hän pääsi mukaan työtoimintaan.
Mukana perheittäin
”Eräs toinen kehitysvammaisen lapsen äiti tuli kyselemään minua tukiyhdistyksen toimintaan. Kuulin ensimmäistä kertaa yhdistyksestä, ja lähdin heti mukaan”, Raili Järvinen muistelee.
Järviset asuivat tuolloin Oitissa ja Raili osallistui silloisen Oitin tukiyhdistyksen toimintaan. Myöhemmin perhe muutti Heinolaan.
”Heinolan tukiyhdistyksen puheenjohtaja pyysi minua tilintarkastajaksi”, Arvo Järvinen kertoo.
Siitä alkoi Arvon monikymmenvuotinen vapaaehtoistyö. Sittemmin hän on ollut jo pari vuosikymmentä ja on edelleen Heinolan Kehitysvammaisten Tuki ry:n puheenjohtaja.
”Ennen koronaa meillä oli paljon tapahtumia, mutta korona-aikaan oli hiljaista. Nyt toiminta on alkanut taas heräillä eloon”, Raili toteaa.
Heinolan tukiyhdistyksen tapahtumat ovat tarjonneet vertaistukea vanhemmille ja mieluisaa tekemistä kehitysvammaisille perheenjäsenille. Ystäviä ja mukavaa yhdessäoloa ovat saaneet kaikki. Tapaamisiin on tultu perinteisesti perheittäin.
”Mekin olemme osallistuneet tapahtumiin aina perheenä yhdessä Arton kanssa”, Arvo toteaa.
Aktiivista toimintaa
Tukiyhdistyksen väki on kokoontunut kuukausittain kertomaan ja kuulemaan kuulumiset. Perinteisiin ovat kuuluneet myös Kesän avaus -tapahtuma Järjestötalolla ja yhdessä seurakunnan kanssa järjestetyt pikkujoulut. Esiintymässä ovat olleet kehitysvammaisten oma näytelmäkerho sekä musiikki- ja lausuntaryhmä Seijan Solistit. Haitari on soinut ja laulu raikunut.
”Ohjelmassa on tietenkin aina ollut myös hyvää ruokaa ja kahvit”, Arvo tähdentää.
Artolle erityisen mieluisia ovat olleet tukiyhdistyksen kerran kuukaudessa järjestämät keilavuorot. Kesän ehdoton kohokohta hänelle ovat olleet tukiyhdistyksen ja toimintakeskuksen yhteiset urheilukisat.
”Urheilukentällä on kisattu muun muassa pallon ja saappaan heitossa, leikkimielisesti mutta tosissaan”, Arvo kertoo.
Jokavuotinen laivaristeily Helsingistä Tallinnaan on kuulunut kesän odotetuimpiin tapahtumiin. Aktiivisimpina aikoina saatettiin risteillä parikin kertaa vuodessa. Yhdessä on käyty myös kesäteattereissa ja musikaaleissa.
”Voi hyvä tavaton, miten laivaristeilyillä oli hauskaa!” Raili huokaa.
Vireä toiminta ja lukuisten tapahtumien järjestäminen ovat vaatineet aktiivista varainkeruuta. Yhdistys on ollut jo vuosia mukana muun muassa Pieni ele -keräyksessä äänestyspaikoilla vaalien aikaan. Arvo Järvinen oli lipaskerääjänä tämänkin kevään eduskuntavaaleissa.
Valtakunnallista vaikuttamista
Luottamustoimet veivät Arvo Järvisen ensin Etelä-Hämeen tukipiiriin, sitten Kehitysvammaisten Tukiliiton liittohallitukseen. Molemmissa työsarkaa on takana liki 20 vuotta. Tukipiirissä Arvo toimi yhdeksän vuotta hallituksen puheenjohtajana.
”Silloin kun olin vielä työelämässä mukana, lähdin usein työviikon päätteeksi jo perjantaiaamuna unenpöpperössä viikonlopuksi Tampereelle. Eläkkeellä ollessa reissaaminen on ollut helpompaa”. Arvo kertoo.
Vapaaehtoistyö on vaatinut ennen muuta aikaa. Arvo on kuitenkin mielellään suostunut pyydettäessä tärkeinä pitämiinsä luottamustoimiin.
”Eihän tuo Arvo ole osannut sanoa ei muille kuin minulle!” Raili sanoo pontevasti mutta pilkettä silmäkulmassaan.
Kehitysvammaisten ihmisten asioihin vaikuttaminen on ollut Arvosta kiinnostavaa. Erityisesti lakiasioihin ja asumisoloihin vaikuttamista hän on pitänyt tärkeänä.
”Omaisjärjestössä toimiessa minulla on aina ollut kirkkaana mielessä, kenen asialla ollaan. Kehitysvammaisten ihmisten asioita olemme ajaneet eteenpäin”, Arvo korostaa.
”Hyvä kun on voinut kertoa terveiset ja ajankohtaiset asiat puolin ja toisin – Tukipiiristä ja liittohallituksesta omaan yhdistykseen ja toisinpäin”, Arvo sanoo.
Kokouksissa kuulemiaan hyviä käytäntöjä ja kokemuksia Arvo on tuonut mielellään malliksi omalle väelle.
Tulevaisuus huolettaa
”Paljon on hyviä muistoja. Parasta on ollut vertaistuki ja vuorovaikutus toisten vanhempien kanssa”, Arvo punnitsee yhdistysvuosiaan.
Alkuun paikallisen yhdistysväen vanhemmat olivat keski-ikäisiä, alle 50-vuotiaita. Nyt väki on vanhentunut ja hiljalleen harventunut. Tänä päivänä joukossa on useita yli 90-vuotiaita.
”Moni vanhemmista ja kehitysvammaisista perheenjäsenistä on jo nukkunut pois. Alkuun tapaamisiin kokoontui kuutisenkymmentä osallistujaa, tätä nykyä paikalle saapuu enää parikymmentä ihmistä”, Arvo huokaa.
Tilanne tuntuu haikealta, ja tukiyhdistysten tulevaisuus huolettaa. Järviset pohtivat, että nuoret vanhemmat elävät kovin erilaista arkea kuin heidän oma sukupolvensa.
”Nuoria ei tahdo saada houkutelluksi mukaan, heillä kun on kännykät, tietokoneet ja Facebookit”, Raili miettii.
”Aiemmin vanhemmat saivat paljon tietoa yhdistyksen kautta, nyt tieto saadaan verkosta”, Arvo pohtii.
Hän on huolissaan tukiyhdistyksen iäkkäimpien jäsenten syrjäytymisestä, kun kaikki tieto ja tapahtumat alkavat nykyään olla verkossa.
Arvo uskoo kuitenkin, että Heinolan tukiyhdistyksen toiminta jatkuu, vaikka monet paikallisyhdistykset ovat lopettaneet toimintansa tai yhdistyneet väkimäärän vähentyessä.
Hyvää elämää
Railin ja Arvon poika Arto Järvinen on hyvin tyytyväinen elämäänsä. Olisivatkohan Arton ja muiden kehitysvammaisten ihmisten asiat niin hyvin ilman tukiyhdistysten vuosikymmenten uutteraa omaisjärjestötyötä?
Arto asuu uuden uutukaisessa Sahanniemen palvelukodissa parin kilometrin päässä lapsuudenkodistaan. Hän sai kodin rakennusvaiheessa valita itse oman asuntonsa ja halusi sen paikasta, josta näkee ihmisten tulevan ja lähtevän.
Arton lempipuuhaa on lukea sanoma- ja aikakauslehtiä – huolellisesti ja tarkasti. Erityisesti häntä kiinnostavat urheilu, politiikka ja uskonto. Arvo käy kahdesti viikossa Arton luona tuliaisinaan aina kassillinen tuoreimpia lehtiä.
Oma koti on tärkeä, ja kiire takaisin sinne on myös vieraisilta vanhempien luota. Arto hoputtaa usein isänkin kotiin kyläilemästä: ”Isä, nyt sinun on lähdettävä. Äiti oottaa.”
TEKSTI Elina Leinonen
KUVAT Laura Vesa
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
Uutiset, Yhdistyksistä”Me olemme olemassa ja meillä on vammaisvoimaa!”
Tukiliiton kokemustoimijoita, työntekijöitä ja jäsenyhdistysten ryhmiä oli mukana Vammaisvoimaa!-tapahtumassa Helsingissä elokuun lopussa. Tapahtumassa nostettiin esiin vammaisten ihmisten merkitystä ja arvoa yhteiskunnassa.
-
TarinatPeli innostaa ja opettaa
Pelit tarjoavat hauskan tavan harjoitella uusia taitoa ja pitää yllä fyysistäkin kuntoa. Niko Turpeinen ja Sofiakylän asukkaat innostuivat liikunnallisesta Rehaboo-kuntoutuspelistä.
-
TarinatLätäkköön ajaminen on ihan parasta
Vilma Tirronen nauttii samoista asioista kuin muutkin ikäisensä lapset. Hän tahtoo liikkua itsenäisesti ja tehdä asioita itse. Yhdenvertaiseen osallistumiseen Vilma tarvitsee apuvälineitä ja aikuisten luovaa ajattelua.