5.10.2026

Tarinat

Monella päättäjällä on silmät ummessa

Poliisin työssä monenlaista elämää nähnyt Raimo Ristilä kaipaa empatiaa vammaispäätöksiin ja toivoo, että poliitikkojen silmät avautuisvat vammaisten ihmisten asioihin.

”Ihmiset pitävät terveyttä liian itsestään selvänä asiana. Omat silmäni avasi tyttären sairastuminen. Kukaan ei sellaista kokemusta halua, mutta elämässä ei voi valita, mitä itse kullekin tapahtuu”, sanoo Ristilä.

Elämäntyönsä poliisina tehnyt seinäjokelainen Raimo Ristilä, 80, käy lähes päivittäin tyttärensä Susanna Ristilän luona Tavana Mistelin ympärivuorokautisessa asumisyksikössä. Perheen äiti, pankkitoimihenkilönä työskennellyt Pirkko Ristilä kuoli kaksi vuotta sitten nopeasti edenneeseen sairauteen.

Vuonna 1973 syntynyt Susanna eli tavallista lapsen ja tytön elämää yläasteikäiseksi asti. Sitten hänen elämänsä alkoi muuttua.

”12‒13-vuotiaana rupesi tulemaan merkkejä, etteivät kaikki asiat ole kunnossa. Hän kävi kyllä koulua, läpäisi yläasteen ja vielä ammattikoulun elintarvikelinjankin. Sitten tuli eksymisiä ja lapsellisuutta. Kehitys tavallaan pysähtyi.”

Sairauden eteneminen näkyi myös neurologisina oireina kävelyssä. Tyttö ei tahtonut enää osata kotiin. Oli hautausmaalla kesätöissäkin, mutta pystyi olemaan siellä vain kolme viikkoa.

”Diagnoosin tarve tuli sen jälkeen, kun meillä kävi kylässä tuttu lääkäri. Susannan motoriikka oli sellainen, että hän käveli oudosti askeltamalla. Lääkäriystävä sanoi, että nyt ei ole kaikki kunnossa.”

Ristilät olivat tehneet aikanaan syntymättömän lapsen vakuutuksen, joten sairauden selvittämisen hintaa ei ensimmäiseksi tarvinnut ajatella.

”Lähdettiin Helsinkiin lastenneurologi Pirkko Santavuoren tutkittavaksi. Sairaalassa tehtiin perusteelliset tutkimukset, joiden tuloksena löytyi diagnoosi, metakromaattinen leukodystrofia. Perinnöllinen sairaus tarkoitti pysyvää työkyvyttömyyttä.”

Susanna pystyi asumaan kotonaan, kun mumma ja paappa asuivat lähellä. Hän pääsi Eskoon erityishuollon piiriin ja sitä kautta myös toimintakeskukseen. Tyttärellä oli kuitenkin halua omaan asumiseen, ja siinä isän elämänkokemuksesta ja erityisesti kuntapolitiikan tuomasta kokemuksesta oli hyötyä.

Kuntapolitiikkaan Raimo Ristilä lähti mukaan 1980-luvulla Kokoomuksen riveissä, kun poliittinen osallistuminen tuli mahdolliseksi myös poliiseille. 2000-luvulla luottamusta on riittänyt sekä kaupunginvaltuuston että kaupunginhallituksen puheenjohtajuuksiin.

Aktiivinen isä vaikutti monessa

Ristilän työkokemus poliisina ja kuntapolitikkona sekä kiinnostus sosiaali- ja terveysasioihin veivät hänet luottamusjohtoon myös terveyskuntayhtymässä ja sairaanhoitopiirissä sekä pelastuslaitoksessa.

”Tein elämäntyöni Seinäjoella rikospoliisissa ja järjestysosastolla, liikennerikostutkijana ja kenttäjohtajana. Loppuvaiheessa olin hätäkeskusjärjestelmän palvelupäivystyksessä esimiehenä kaksivuorotyössä. Jäin eläkkeelle ylikonstaapelina vuonna 2004.”

Urheilun järjestötoiminnassa Ristilä on ollut aktiivinen hiihdon ja yleisurheilun erikoisseuroissa ja kunnostautunut myös seurojen varainhankinnassa. Urheilukipinää puhalsi isä, joka oli sodan aikana pelannut Äänislinnassa pesäpalloa Niilo Tarvajärven seurassa.

Inhimillisyyttä ja empatiaa

Palataan kehitysvammatyöhön, jossa on otettu 2000-luvulla isoja askelia. Seinäjoella kaivattiin vuosituhannen vaihteessa kipeästi kehitysvammaisten asumisratkaisuja.

”Olin itse tekemässä valtuustoaloitetta Martta Saaren kanssa. Käräjäoikeuden harjakaisten jälkeen oltiin syömässä, ja paikalla olivat kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen ja urakoitsijan väki. Tuli puheeksi, että kehitysvammaisille olisi saatava oma asumisyksikkö maakuntakeskukseen. Vanha asuntola Kähkösen talossa oli juuri purettu uuden oikeustalon tieltä. ”

Seinäjoelle sijoittui pian yksityinen palveluntuottaja Aspa-säätiö, nykyinen Tavana-säätiö, jolta kaupunki osti asumispalvelut. Johtaja Kristiina Tallbacka kävi haastattelemassa tulevia asukkaita, joihin Susanna Ristiläkin kuului. Ensimmäinen yksikkö oli Larvakujalla muutaman kerrostalohuoneiston ryhmäkoti. Sen jälkeen tuli Sahalankadulle keskustaan uusi yksikkö, sitten myös ympärivuorokautinen asumisyksikkö Keponkadulle ja vuosi sitten Simunaan modernit Tavana-kodit Misteli ja Saarni.

Vaikka ostopalvelut toimivatkin hyvin, Ristilä toivoo, että yhteiskunta tuottaisi itsekin nykyistä enemmän hoivaa. Vuosikymmenien kokemuksella hän sanoo, että käsipareja pitää olla.

”Kaikilla omaisilla ei ole sama tilanne kuin meillä oli, että kestimme taloudellisesti. Mutta sellaisten kohdalla, joilla ei ole minkäänlaista apua ja ovat aivan yksin, yhteiskunnan pitäisi tarjota enemmän apua. Alasajot talouden takia ovat todella ikäviä. Pitäisin itse päättäjänä näppini irti vaikeavammaisten asioista, kyllä heille pitää mahdollistaa ihmisarvoinen elämä. Ihmisen läheisyys ja koskettaminen, sitä pitäisi olla enemmän. On valitettavaa, että kaikki palaa aina euroihin.”

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukikeskustelu on ollut hänestä surullista seurattavaa.

”Paljon mukana olleena poliittinen punnerrus on sellaista, että koalitiot ovat vuorollaan vallassa, ja sitten taas tulevat vaalien kautta uudet. Kyllä kovien poliitikkojen täytyisi ottaa empaattisempi näkökulma. Inhimillisyyttä heikoimpia kohtaan pitäisi olla aina.”

Ristilä näkee monenlaisia ihmisiä vieraillessaan tyttärensä luona.

”Sen verran sosiaalinen olen, että kun katson sitä avuttomuutta, mitä vammaisten ihmisten ympärillä on, se kyllä koskettaa. Monella päättäjällä ovat silmät ummessa, kun eivät ole ikinä käyneet, eivätkä tiedä tällaisesta mitään. Kehottaisin tutustumaan.”

Raimo Ristilä on lahjoittanut vuosien mittaan merkittäviä summia Seinäjoen seudun kehitysvammaisten tuki ry:lle. Myös 80-vuotisjuhliensa yhteydessä hän lahjoitti saamansa onnittelurahat yhdistyksen virkistystoimintaan.

Teksti: Markku Kulmala