Kullanarvoinen järjestötoiminta

Kirjoittaja

Hannu Salonpää

toimittaja

Millaista olisi tukea tarvitsevien ihmisten, heidän perheidensä tai heidän parissaan työskentelevien ammattilaisten elämä ilman vammaisjärjestöjä?

Vastaus kuuluu, että se olisi hyvin köyhää, ohutta, ongelmallista, merkityksetöntä. Luetteloa voisi jatkaa pitkään.

Tässä asiassa minun ei tarvitse mennä omaa napaani pidemmälle. Tunnistan nuo määritteet ja paljon enemmänkin konkreettisesti oikeiksi.

Omassa kolmen vammaisen ihmisen perheessäni järjestöjen tarjoama neuvonta, koulutukset ja sopeutumisvalmennustoiminta ovat olleet kullan arvoista. Oikeastaan ne ovat olleet hengissä pysymisen edellytys.

Enpä tiedä, olisimmeko perheenä edes selvinneet palveluviidakosta, käytännön arjen haasteista tai saaneet vastapainoa ympärivuorokautiseen vammaiselämään, jos emme olisi ymmärtäneet ja osanneet hakeutua vammaisjärjestöjen pariin.

Näin jälkeenpäin vasta oivaltaa, miten elämä haasteineen sittenkin kuljettaa hyvän pariin. Sanonta ”asioilla on tapana järjestyä” näyttää todellakin pitävän paikkansa.

Yhtä kaikki on myös oltava oikeaan aikaan oikeassa paikassa, jotta elämä saa ilmaa siipiensä alle. On oltava aktiivinen ja sinnikäs hakemaan tukea ja apua.

”Enpä tiedä, olisimmeko perheenä selvinneet ilman järjestötoimintaa.”

Vammaisjärjestöillä on valtavan merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Ne edustavat niin kutsuttua kolmatta sektoria, joka paikkaa monelta osin julkisen sektorin tehtäviä kuten asumispalvelujen tuottamista. Paikkansa pitää väite, että julkinen sektori osin romahtaisi, jos kolmas sektori lakkaisi toimimasta.

Vammaisjärjestöt tuottavat ja ylläpitävät paitsi edellä mainittuja neuvonta-, koulutus- ja sopeutumisvalmennuspalveluja, ne tarjoavat myös monipuolista vapaa-ajan toimintaa jäsenistölleen.

Liikunta ja urheilu ovat vammaisille ihmisille yhtä tärkeitä kuin kenelle tahansa. Tukiliitto on muiden järjestöjen tavoin panostanut jäsentensä liikunta- ja urheilutoimintaan kiitettävän hyvin.

Liikunta- ja urheilutapahtumia järjestetään ympäri maan. Niissä on liikunnan ilon lisäksi kamppailu-urheilun tiukka meininki. On ollut suuri ilo olla myös itse toimittajana kehitysvammaisten yleisurheilukilpailuissa. Ne ovat antaneet paljon muutakin kuin hyvän juttukeikan!

Aloitin tämän kirjoituksen kysymyksestä, ja päätän sen samalla tavoin.

Mikä on järjestöjen tärkein voimavara? Jos vastasit vertaistuki, osuit oikeaan. Kukapa olisi parempi kokemusten ja tunteiden tulkki kuin vammainen ihminen toiselle tai vammaisperhe toiselle.

Hiljaisen tiedon ja käytänteiden jakaminen on voimavara, jota vertaistuki parhaimmillaan antaa.

• Avainsanat: koulutus, neuvonta, perhe, vaikuttaminen, vammaisjärjestöt, vertaistuki