Siirry sisältöön

Tukiviesti on Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n lehti

Selkoa

Jarkko sai palkkatyön

Jarkko ehti tehdä kaupassa seitsemän vuotta avotyötä. Hän kertoo, että tuntui hienolta kirjoittaa vihdoin nimi työsopimukseen.

Jarkko Pajarinen on työskennellyt
Polvijärven S-marketissa
vuodesta 2018 lähtien.
Jarkko on nyt 33-vuotias.

Jarkko alkoi saada työstään palkkaa
vasta seitsemän vuoden jälkeen.
Siihen asti hän oli kaupassa avotyössä
ja sai työosuusrahaa 12 euroa päivässä.

Avotyötä eivät koske myöskään muut
tavallisen työsuhteen edut tai ehdot.

Tukea neuvotteluihin

Viimein Jarkko sai tukea
neuvotteluihin työnantajan kanssa.
Häntä auttoivat oma työhönvalmentaja
ja Tukiliiton hankesuunnittelija.

– Ilman tukea en olisi
päässyt palkkatyöhön,
Jarkko arvioi.

Hänen mukaansa oli hieno hetki
kirjoittaa nimi oikeaan työsopimukseen.

– Tuntui, että uurastus palkittiin.
Palkkatyö oli pitkään haaveeni,
Jarkko sanoo.

Oikea palkkatyö oli pitkään Jarkon haave.

Palkasta jää säästöön

Oikean työntekijän asema
on tuonut paljon uutta.
Suurin muutos on
tietenkin ollut palkka.

– Tilistä jää säästöön
aika mukava summa.
Saan nyt yli kympin tunnissa.
Se on melkein yhtä paljon
kuin ennen koko päivänä,
Jarkko sanoo.

Lisäksi hänellä kuuluvat nyt
työterveyshuolto, vuosiloma
ja sairausloman palkka.

– Ja saan vihdoin tuotteista
henkilökunta-alennusta.
Se on kivaa,
Jarkko iloitsee.

Limupulloja esille

Jarkko käy töissä useimmiten
kolmena päivänä viikossa.
Työvuoro on yleensä kuusi tuntia.
Jarkon töihin kuuluu esimerkiksi
tavaratoimitusten purkamista
ja hyllyjen täyttämistä.

– Isoja limupulloja
on kiva laittaa esille.
Se on helppoa ja nopeaa työtä.
Teen kaikkea tarpeellista.
Puran leipäkuormia ja vaihdan lavoja,
Jarkko kertoo.

Työhön kuuluu myös
asiakkaiden kohtaamista.
Kaupan asiakkaat tuntevat Jarkon
ja tulevat kyselemään kuulumisia.

– Asiakkaille pitää olla ystävällinen.
Muutenkin haluan olla ahkera,
reipas ja luotettava työntekijä,
Jarkko sanoo.

Jarkko kertoo, että työkaverit ovat olleet mukavia.

Juttelua kahvitauolla

Jarkon mielestä työpaikalla
vallitsee hyvä ilmapiiri.

– Tämä on mukava porukka.
Työkaverit ovat ottaneet
minut omakseen,
Jarkko sanoo.

Tauoilla Jarkko istuu yleensä
kaupan takahuoneessa
yhdessä työkavereiden kanssa.
Siellä juodaan kahvia
ja jutellaan kaikesta mahdollisesta.

– Yleensä ei puhuta työasioista,
vaan unohdetaan työt hetkeksi,
Jarkko sanoo.

Uusi asenne työnantajille

Jarkolla on myös toinen työ.
Hän on suorittanut Tukiliiton
kokemustoimijakoulutuksen.
Jarkko on jo tehnyt muutamia
kokemustoimijan puhekeikkoja.

Kokemustoimijana Jarkko haluaa
vaikuttaa erityisesti sen puolesta,
että tulevaisuudessa yhä useampi
tukea tarvitseva ihminen
pääsisi oikeisiin palkkatöihin.

– Haluaisin puhua tästä asiasta
hyvinvointialueiden päättäjille.
On järkevää tukea ihmisiä
etsimään ja saamaan palkkatyötä,
Jarkko sanoo.

Hänen mielestään myös työnantajien
kannattaa muuttaa asennettaan.

– Rohkaistukaa palkkaamaan meitä.
Meissä on voimaa,
Jarkko sanoo.

Hän toivottaa rohkeutta kaikille,
jotka haaveilevat palkkatyöstä.

– Pitää vaan uskaltaa kokeilla.
Kokeilemalla se onnistuu,
Jarkko kannustaa.

TEKSTI Mari Vehmanen
KUVAT Laura Vesa

Saatat olla kiinnostunut myös näistä