Anniina – toivon tuoja
Teinityttönä Anniina Hassinen haaveili omasta kodista ja ammatista. Nyt hän elää nuoren naisen elämää itsenäisemmin kuin vanhemmat olisivat ikinä uskoneet. Ja tanssii valssia poikaystävän kanssa.
Yks-kaks-kol, yks-kaks-kol…
Anniina Hassinen ja Joona Korpinen sovittelevat askeliaan valssin keinuvaan tahtiin.
”Hyvä, tosi hienosti menee”, kehaisee Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tanssinopettaja Kerttu Nieminen.
Nyt ei olla televisiostudiolla, vaan harjoitussalilla Tampereen Ikurissa. On toukokuu: H-hetkeen aikaa muutama viikkoa ja meneillään kolmas ja viimeinen tanssitunti.
Ajatus tanssitunneista syntyi Joonan Roope-veljen lähestyvistä hääjuhlista. Joona ja Anniina keksivät, että he haluavat tanssia valssia muiden mukana, ja nyt opetellaan.
Opettajan kehuista huolimatta oppilaita vähän jännittää.
”Kuka laskee tahtia häissä, kun Kerttu ei ole siellä”, kysyy Anniina.
”Minä lasken”, vastaa Joona tyynesti.
Anniina nyökkää hyväksyvästi.
”Mutta muista, että et sitten hätäile”, hän lisää. Ja Joona lupaa.
Tanssin opettelusta jäi kytemään palo oppia lisää – valssin lisäksi ainakin foxtrottia ja tangoa.
”Haaveeni on joskus päästä rakkaani kanssa yhdessä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan”, Joona sanoo.
”APUA”, sanoo Anniina nauraen.
Sitten he tanssivat vielä vähän perusaskelta kevyesti kääntyillen. Minikurssi on tehnyt tehtävänsä ja pari keinuu uskottavasti Anna Erikssonin valssin tahtiin: Tien selvemmin nään…
Nuoresta tuli aikuinen
Jotkut Tukiviestin lukijat muistavat Anniina Hassisen kahdeksan vuoden takaa. Kehitysvammaisten Tukiliiton Älä jätä mua ulkopuolelle -kampanjassa nuoret kertoivat unelmistaan, toiveistaan ja peloistaan. Anniinan kasvot päätyivät myös kampanjavideoon ja Otto-automaattien keräyskuvaan.
Silloin Anniina oli urheilua aktiivisesti harrastava teinityttö, joka haaveili kaukaiselta tuntuvista asioista: omasta kauniista kodista ja siivoojan ammatista.
Nyt hän on 22-vuotias nuori nainen, joka asuu omassa kauniissa kodissa ja jolla on toimitilahuoltajan ammattitutkinto Luovista. Hän tekee palkkatyötä kolmena päivänä viikossa – juuri sopivasti, että aikaa jää vielä urheiluun ja muuhun elämään.
Haastattelussa teini-Anniinalla oli tiukka linja ajatukseen poikaystävästä: hyyyyiiii.
Niin vain Joona-ystävästä tuli kuitenkin poikaystävä runsas vuosi sitten.
”Rakkaani on ihana ja ymmärtäväinen, hellä ja lämmin”, sanoo Joona.
”Joona tykkää musta ja mä tykkään siitä. Hän on mukava ja pitää mun puolia”, sanoo Anniina.
Nuoret ovat tunteneet toisensa jo yli kymmenen vuotta koripallo- ja sählykuvioiden kautta. Urheilu on vienyt heitä yhdessä ulkomaillekin, Madeiralle, Italiaan, muun muassa Down-urheilijoiden MM- ja EM-kisoihin.
Myös Joona asuu tuetusti omillaan, toisella puolen kaupunkia, mutta nuoret tapaavat toisiaan urheiluharrastuksissa ja välillä kyläilevät toistensa luona.
Oma koti ja palkkatyötä
Anniina Hassisen koti on Tampereen Niemenrannassa, uudehkossa asumisyksikössä. Sisustuksen päälinja on kimallus. Hyllyillä komeilee pokaaleja ja sängyn viereisellä seinällä parimetrinen rivi mitaleita koripallosta, jalkapallosta, salibandysta ja voimistelusta. Oranssinsinisessä päiväpeitossa lukee KUULUN VILTTIKETJUUN, eikä se ole ainoa asia, josta voi päätellä, että nyt ollaan Tapparan leirissä.
”Matseissa käyminen on minun ja iskän juttu”, Anniina kertoo.
Tero Hassinen nyökkää vieressä. Tapparan pelit on nähtävä aina, kun mahdollista.
Muutto lapsuudenkodista tapahtui pari vuotta sitten. Anniina ei muista jännittäneensä, mutta vanhemmat muistavat toisin.
”Olimme ajatelleet viettää yöt täällä pari-kolme viikkoa, mutta kun olimme tulossa kolmanneksi yöksi, sinä sanoit, että ei tarvitse tulla. Sinä kaipasit jo omaa rauhaa”, Anneli Hassinen muistelee.
Muuton aikoihin Anniina vielä opiskeli. Hän oli vaihtanut liiketalouden puolelta puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan opintoihin, koska siivoaminen tuntui enemmän omalta kuin vaikeiden numeroiden taivuttelu. Kun hän sitten valmistui, hän sai vanhemmiltaan lahjaksi kauan haaveilemansa pallotuolin. Sen sisällä mahtuu vaikka nukkumaan – tai halailemaan Joonan kanssa.
Luovin ja työharjoittelujen kautta Anniina sai paljon toistoja ja oppi työtaitoja. Hän ehti tehdä siivoushommia monessa paikassa, kunnes sai nykyisen työpaikkansa Prismassa. Työelämävalmentaja tukee ja varmistelee, että hommat sujuvat jämptisti.
”Hyllytän, kannan pahveja ja teen monenlaista. Tykkään tehdä työtä ja parasta työssä on työkaverit”, Anniina sanoo
Juuri oikeaan aikaan ja viime hetkellä
”Me emme olisi uskoneet, että Anniina pystyy asumaan näin itsenäisesti. Tai että koti olisi tämän näköinen”, painottaa Anneli Hassinen.
Päivärytmi, ruokarytmi, kännykän käyttö, siivous, hygienia… Itsenäinen arki on täynnä monenlaisia karikoita, joihin voisi karahtaa ilman riittävää tukea.
”Anniina on tosi itsenäinen, mutta silti tuntuu hirveän tärkeältä, että voimme luottaa henkilökunnan tukeen”, äiti Anneli korostaa.
Koko haastattelun ajan Anniina puuhailee: tyhjentää astianpesukonetta, laittaa tavaroita paikoilleen ja pakkaa kassia illan treeneihin. Missään ei loju epämääräisiä kasoja, kuten useimpien parikymppisten kotona.
Keskiviikkoisin asumisyksikössä kokataan yhdessä, ja jokainen voi lämmittää ruoka-annoksia oman aikataulunsa mukaan. Äidillä on ollut kyläilyjen yhteydessä tapana tarkistaa, ovatko ruoka-aineet ”hengissä”. Yhä harvemmin löytyy pois korjattavaa.
Oman kodin löytyminen tuntuu kaikkien mielestä lottovoitolta. Perhe ehti etsiä ja nähdä aika monta vaihtoehtoa ennen kuin sattui Anniinan urheilujoukkueen kautta kuulemaan vapaista paikoista Niemenrannassa. He reagoivat nopeasti, ja kaikki loksahti.
Juuri oikeaan aikaan, sanoo Anniina. Viime hetkellä, sanoo äiti.
”Pari viimeistä vuotta olivat aika rankkoja. Oli teini-iän angstia ja omien rajojen hakemista. Välillä tuli sellaista kielenkäyttöä, että itsekin kiihdyin nollasta sataan. Välillä kiihdyn yhä, sillä Anniina osaa vetää niistä naruista paremmin kuin kukaan”, Anneli nauraa.
Muuttovalmennuksen yhteydessä Anneli kirjoitti itselleen kirjeen joulukuussa 2023. Sen ajatteleminen itkettää. Miten paljon paremmaksi asiat voivatkaan muuttua, niin nopeasti.
Eestänne löydätte
Anneli ja Tero Hassinen tietävät, että lottovoitot eivät tule ilmaiseksi.
Kun Anniina oli pieni, vanhemmista tuntui, että he asuivat välillä sairaalassa enemmän kuin kotona. Oli huolta sydämestä ja kilpirauhasesta, milloin mistäkin.
Huolten keskellä löytyi elämän kantavia rakenteita. Ystäviä ja vertaisia, jotka ymmärtävät puolesta sanasta. Ensimmäinen toimintaterapeutti ja puheterapeutti, joka sanoi painokkaasti: kun nyt jaksatte, niin eestänne löydätte. Kuntoutusta, harrastuksia, koulua. Ja myöhemmin loputtomasti omaa treeniä esimerkiksi itsenäisestä liikkumisesta bussilla ja ratikalla.
Tero Hassinen on valmentanut erityislasten ja -nuorten salibandyjoukkueita yli kymmenen vuotta ja hänet tunnetaan valmentajana, jonka treeneissä ei höntsäillä hälläväliä-meiningillä.
”Tehdään tavoitteellisesti ja tosissaan, mutta hymyssä suin ja niin, että jokainen pääsee mukaan.”
Samalla asenteella on opeteltu arjen taitoja.
”Nyt voi sanoa, että itsenäinen liikkuminen on hallussa, ja se on aivan huippujuttu”, sanoo Tero.
”Ja olen kyllä ollut aika tarkka siitä, että töihin lähdetään silloin, kun pitää lähteä. Ei työpaikoilla kauan katsota erityisnuorenkaan myöhästelyjä, ja sitten ollaan ilman työtä”, Tero sanoo.
Liikkumista helpottaa sekin, että ratikkalinja kulkee Anniinan kotikatua pitkin.
Rajojen rikkoja
”Kun katsoo aikaa taaksepäin, elämä ollut aika erilaista kuin nuorina kuvittelimme. Ja kuitenkin niin tavallista”, sanoo Anneli Hassinen.
Esikoistytär on opettanut vanhemmilleen paljon, ja laittanut arvoja järjestykseen. Se säteilee myös työelämään, jossa molemmat ovat tahoillaan edistäneet tukea tarvitsevien nuorten työllistymistä.
Vuosikausia vanhempien elämää rytmitti kahden urheilevan tyttären kuljetusrumba. Molemmat ovat tehneet paljon vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa ja Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:ssä, ja olleet aktiivisia muun muassa itsenäistyvien nuorten vanhempien vertaisryhmässä.
Muutos on vanhemmillekin raju, kun molemmat tyttäret itsenäistyvät yhtä aikaa.
Anneli aloitti mittatilausompelijan koulutuksen, jota nyt viimeistelee oman työnsä ohessa. Tero on kaivanut esiin vanhan saksofoninsa ja ehtii taas itsekin pelailla salibandyjoukkueessaan.
”Joskus huomaan olevani yksin kotona tuntikausia”, Tero nauraa.
Vanhemmuudessa on helpotuksen vaihe, joka tuntuu hyvältä jakaa yhdessä. Kiitollisena kumppanuudesta, joka on kantanut tähän asti.
”Anniina on sellainen toivon tuoja”, Anneli miettii.
”Uskon, että hänen elämänsä yksi tarkoitus on näyttää, että rajoja voi vähän rikkoa ja mahdollisen rajaa venyttää. Toivottavasti hän voi olla joillekuille muillekin tsemppari omalla esimerkillään.”
. . .
PS. Tule mukaan Anniinan ja Joonan tanssitunnille, video löytyy Tukiliiton instagram-tililtä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
TEKSTI Merja Määttänen
KUVAT Laura Vesa (ja Merja Määttänen)
Artikkeli kuuluu teemaan (1/8)
Taidot ja voimat
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
-
TarinatOsatyökykyinen – ja täysin homma hallussa
Ilkka Katajavuori löysi paikkansa työelämässä. Räätälöidyt työtehtävät ja työhönvalmennuksen tuki mahdollistivat työssä onnistumisen.
-
Uutiset”Työsuhde antaa enemmän”
Tukiliiton kokemustoimijat ovat toimineet työelämässä monenlaisissa rooleissa palkalla ja ilman palkkaa. Kokemusten vertailussa lopputulos on selvä: oikea työsuhde tuo toimeentulon – ja paljon muuta hyvää.
-
TarinatIhan tavalliset seikkailijat
Mikko ”Peltsi” Peltola sanoo vaikuttavansa mieluusti esimerkiksi liikkumattomuutta ja lasten ylisuojelua vastaan. Osmon isä ei kuitenkaan suostu pukeutumaan superisän viittaan.